lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Eduskunta ja Kuuban lomat

28.1.2010 3:00

Kangasniemellä Etelä-Savossa Kutemajärven kylässä sinnittelee kyläkauppa. Sen edessä on hiekkakenttä. Juuri sopiva alue, jolla pidettiin vuosikausia seksifestivaaleja. Työllisyysrahoilla kylässä oli läpi talven jopa festivaalitoimisto, jonka ovenripana oli – sanonko mikä. Anopilla on tallessa keltainen lippalakki, jossa lukee "love making lake".

Pari

vaalikautta sitten festivaalialueella pyöri tuhansia ihmisiä ihmettelemässä suuria ja pienempiä seksivempaimia. Seurakunnallakin oli oma osasto. Melkein myös YK:lla, koska vietettiin ikäihmisten seksivuotta.

Eduskuntatoimittajana ihmettelin, missä ovat kansanedustajat. Varttitunnissa he löytyivät, lähes kaikki Etelä-Savon edustajat. Töissä olivat.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva esitti alkuvuodesta kansanedustajien lomien lyhentämistä. Pieni kertaus: ensi viikolla päättyy parin kuukauden joululoma, keväällä on viikon loma, kesäloma on kolme kuukautta ja syyslomaa on viikko. Omaakin lomaa voi ottaa.

Kanervakin lähti siitä, ettei kansanedustaja ole koskaan lomalla. Lomaa ei ole, kun on aina seksifestivaalia, pienempää festivaalia ja tapahtumia yleensä. Tapahtumissa lymyää aina äänestäjiä kyselemässä typeriä.

Eduskunnassa ei riitä töitä koko vuodeksi, jos työksi lasketaan hallituksen tekemien esitysten käsittely. On lukuisia valiokuntia, joiden työt on tehty viikossa. Mutta eduskunta onkin keskustelun paikka, poliittisten avausten paikka. Salliiko nykyinen nuorisotyöttömyystilanne kahden kuukauden tauon. Salliko Vanhasen eroilmoituksen jättämä valtava poliittinen tyhjiö lomailun. Entä viime kesän vaalirahakohu.

Eduskunnan pankkivaltuusto olisi voinut keskustella tammikuussa eduskunnassa Suomen tilanteesta sen sijasta, että tutustui Kuuban tilanteeseen.

Kuubasta Ben Zyskowicz, Jutta Urpilainen, Timo Kalli ja Pekka Ravi olisivat voineet kysyä Kanervalta. Olympiavoittaja ja kansanedustaja Alberto Juantorena kertoi kaverilleen Ikelle, että heidän systeemissään parlamentti on koolla muutaman päivän.

Kanerva kipitti 1968 Turussa 400 metriä 52,2 (ajasta kiistellään), Alberto joskus 44 sekunnissa. Kanerva tutustui Albertoon, koska on sosiaalinen. Ei se työtä ollut.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.