lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Eduskunta käyttää rajatonta valtaansa

17.12.2009 3:00

Eduskunta käy tänään budjettikeskustelua neljättä päivää. Pohjana on eduskunnan valtiovarainvaliokunnan budjetista tekemä mietintö. Valiokunnan 210-sivuinen mietintö on painavaa asiaa, jossa pelkästään vastalauseita on 50 sivua. Teosta on tehty koko syksy valtiovarainvaliokunnassa ja sen kahdeksassa alajaoksessa.

Mietintöä varten on kuultu yli 400 asiantuntijaa, ja kokouksia on ollut tuhansia. Tällä viikolla mietinnöstä käytetään noin tuhat puheenvuoroa. Alkusoitto oli valtiovarainministerin puhe käsittelyn aluksi, jossa hän totesi, että "kaiken talouspolitiikan päämääränä on ja pitää olla se, että Suomi on hyvinvointivaltio tämän kriisinkin jälkeen". Loput puheet ovat olleet variaatioita tästä teemasta.

Neljänä päivänä käydään läpi yli 500 äänestystä, joiden yhteydessä mikään ei muutu. Varmuuden vuoksi hallituspuolueiden edustajat eivät edes saa kannattaa omaa vaalipiiriään koskevia esityksiä. Näin siksi, että muutama vuosi sitten yksi rataosuus meinasi saada vahingossa sähköistyksen hallituspuolueen edustajan esityksestä.

Kaikki päättyy siihen, että perjantaina aamulla valtiosalissa kaikki laulavat joululauluja puhemiehen johdolla. Eduskunta voi lähteä helmikuuhun kestävälle joululomalleen tehtyään budjettiin yhden promillen eli 41 miljoonan euron lisäykset. Lisäyksistä päättivät hallituksen valtiovarainvaliokunnan budjettivastaavat kysymättä mitään oppositiolta. Kukaan ei edes esittänyt yhdenkään euron poistamista budjetista.

Opposition rooliksi pitkin syksyä jäi marmattaminen kaiken riittämättömyydestä, mutta sillä oli sentään oikeita töitä vastalauseidensa kanssa. Hallituspuolueiden edustajat etenivät pitkin syksyä sen mukaan miten hallitus määräsi, eikä se kyyti ole kovin rasittava.

Järjestelmä on hyvä. Kansa on saanut maksaa pitkään laskuja, kun eduskunta on päässyt käyttämään todellista budjettivaltaansa kävelemällä tahdottomien valtiovarainministerien yli. Tai ei koko eduskunta, vaan vaaleja pelänneet hallituspuolueet. Viimeiset tahdottomat valtiovarainministerit löytyvät nykyisestä oppositiosta.

Todellinen toiminnan paikka budjetin suhteen kansanedustajilla on alkuvuodesta, koska silloin tehdään aidosti seuraavaa budjettia. Syksy on yhtä näytelmää.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.