7.11.2009 3:00
Tiedän kyllä, ettei koskaan pidä sanoa ei koskaan. Se on tyhmää uhkailua ja vielä tyhmempää ehdottomuutta, joten myönnän itselleni joustonvaraa. Mutta siis. . .
En koskaan käytä yritystä, joka levittelee mainostauluja jalkakäytävälle. Varsinkin Helsingin keskustassa kävely on sietämätöntä esteratapujottelua mainostaulujen seassa, kun muutenkin joutuu poukkoilemaan katutöiden ja väärin pysäköityjen autojen ryteikössä.
En koskaan käytä yritystä, joka huudattaa musiikkia kadulle. Kaupunkimelua on ilmankin tarpeeksi, joten en tahdo mitään ekstraa. Enkä sen puoleen viihdy firmassa, joka pakkokuunteluttaa musiikkia sisällä. Ravintolastakin tekee viihtyisän pelkkä asiakkaiden puheensorina ja astioiden kalina. En kaipaa erillistä taustahälyä, joka häiritsee keskustelua ja vastaa korkeintaan työntekijöiden omaa musiikkimakua jos sitäkään.
En koskaan käytä kahvilaa tai ravintolaa, jossa on itsepalvelu. No, usein käytän, kun ei ole valinnanvaraa. Erityisesti talvella on vastenmielistä hiota päällysvaatteissa kassajonossa ja keikkua kassien ja tarjottimen kanssa etsimässä vapaata pöytää.
En koskaan käytä kahvilaa tai ravintolaa, joka ei käytä oikeita laseja eikä kuppeja. Mikään ei maistu hyvältä kertakäyttöastioista. Löpsöistä pahvimukeista ja huterista muovitörpöistä tulee huonolle tuulelle, vaikka juomat eivät kaatuisikaan syliin. Kalliit hinnat eivät paranna halpahintaista vaikutelmaa.
En koskaan käytä yritystä, joka käyttää niitä hirveitä valkoisia, ruskeita tai vihreitä muovituoleja. Ne ovat ympäristörikos, joten ne pitäisi kieltää koko maailmasta.
Enkä tietenkään koskaan marise pikkuasioista, koska sehän olisi ihan tyhmää.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi