Eipä lusmuilla

Työpaikan jääkaappi kertoo aika paljon ihmismielen pimeästä puolesta.

Kotona suurin osa ihmisistä pitää jääkaappinsa säädyllisessä kunnossa, mutta työpaikoilla yhteistiloihin kertyy haisevia maitopurkkeja ja pakastepurnukoita, joiden sisällä olevan löllön päällä huojuu jo tuuman mittainen angorakerros.

Mitä suurempi ja hajanaisempi työyhteisö on, sitä todennäköisemmin toimiston keittiöön kasaantuu pesemättömiä kahvikuppeja ja eväitä, joiden parasta ennen  -päiväys on viime kesältä.

Ihmismielen ammattilaiset ovat antaneet ilmiölle nimenkin, social loafing. Se tarkoittaa talkoohengen vastakohtaa, ryhmän suojissa tapahtuvaa sosiaalista lusmuilua. Miksi minä siivoaisin jätökseni, kun kukaan ei tiedä eikä näe, että ne ovat minun?

Sosiaalinen lusmuilija heittää tupakantumpin kadulle, mutta kotipihallaan hän panee sen tuhkakuppiin. Sama tyyppi väistää sikainfluenssarokotuksen, sillä ainahan joukko kestää muutaman vapaamatkustajan.

Syvimmin lusmuilun on sisäistänyt se, joka ei pane yhteiseen kahvikassaan rahaa vaan noukkii sieltä itselleen kaksi euroa bussirahaksi.

Ei voi muuta kuin toivottaa voimia Kööpenhaminan ilmastokokouksen osallistujille, jotka yrittävät ratkoa samaa ongelmaa maailman mittakaavassa.

Lusmuilijoita ei saada kuriin edes työpaikoilla, vaikka niiden riesana ei ole jääkaappiskeptikkoja, joiden mielestä koko siivo on vain muutaman intoilijan keksimä juttu.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi