25.4.2009 3:00
Ei. Ei ole tarkoitus kirjoittaa mitään Iivisniemen soineista tai Espoon muistakaan poliittisista eläimistä, vaan ihan oikeista näädistä.
Satuin näkemään semmoisia viikko sitten Olarin liepeillä, Espoon keskuspuiston laitamilla.
Olin pysähtynyt kuusikkoon kuuntelemaan kevättä, kun äkkiä vierestä juoksi kellanruskea, häntineen noin metrin mittainen pienpeto. Eikä siinä vielä kaikki: muutamaa minuuttia myöhemmin tismalleen samaa reittiä vilisti peräkkäin kaksi muuta. Ne huomasivat minut vasta ihan kohdalla. Toinen kipaisi salamana männyn kylkeä ylös ja takaisin alas. Sitten kaksikkoa taas vietiin!
Kotona googletin, ja kyllä väri ja koko täsmäsivät. Näädän kultaista kurkkua en pannut merkille, mutta ei sitä näkynyt valokuvissakaan kunnolla sivusta päin.
Olen mieltänyt näädän erämaiden erakoksi. Miksi eläin siis liikkuisi Suomen toiseksi suurimman kaupungin lähiöiden liepeillä eikä edes yksin, vaan kolmen koplana?
Googlen kirjoitukset sekä soitto Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitokseen selvensivät asiaa. Näätä on kyllä erakko, mutta pennut saattavat seurata äitiään yli vuoden ajan. Äitikö siitä siis olisi ensin vilahtanut ja lapset juosseet hippaa perästä?
Näätä on myös sopeutunut metsien pirstaloitumiseen ja tunkee nykyään jo aika tiheään asutuille seuduille. Tunkiomuona maistuu, ja sängyksi kelpaavat paitsi kannot ja kolot, myös huviloiden aluset ja ullakot.
Ei, kyllä tässä on sittenkin tehtävä perussuomalaiset, pyörrettävä puheensa ja sanottava sananen poliittisista eläimistä. Iivisniemen kuulua kultakurkkua voisi ehkä luulla karhuksi, mutta näätähän tuo, ketterä ja sopeutuvainen pienpeto, joka rosvoaa keskustan pesiä.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi