7.4.2010 3:00
Tervetuloa paratiisiin, hyvät nuoret. Suurten ikäluokkien eläkekahvien jälkeen pöytä on katettu teille: Suomi pursuaa töitä kaikille sitä haluaville. Ongelma on pikemminkin se, kuka ehtii kaikki työt tehdä.
Näinhän meille on hoettu jo pari vuosikymmentä. Ainakin vantaalaisen yläasteen opinto-ohjaaja oli aatteen vankka kannattaja 1990-luvun alussa. Lukiossa opo vaihtui, mutta sama virsi jatkui.
Yliopiston opettajat sentään ymmärsivät pysyä hiljaa – media-alan työllistymisnäkymät näyttivät jo silloin, 2000-luvun alussa, surkeilta.
Hokema ei auttanut ainakaan meitä, Vantaalla kasvaneita kolmekymppisiä. Luokkatovereista moni on kokeillut aikamme muoti-ilmiöitä, kuten akateemista työttömyyttä, opinnoissa roikkumista ja pätkätöitä.
Varsinkin pari viime vuotta ovat olleet ankeita. Suurten ikäluokkien eläkebuumi jyllää, mutta yhä useampi vantaalaisnuori killuu kortistossa. Tilastoissa oma ikäluokkani, 25–39-vuotiaat nuoret, ylsi kyseenalaiseen ennätykseen. Ensi kertaa 2000-luvulla työttömien nuorten määrä näytti ohittavan pysyvästi yli 50-vuotiaiden työttömien määrän. Tämä tarkoittaa lähes kolmeatuhatta ikäistäni vantaalaista työtä vailla.
Selityksiä riittää. Eläkeläiset jaksavat työssä ajateltua pitempään. Taantuma on siirtänyt palkkaamista. Nuoria on koulutettu vääriin ammatteihin.
Laman lisäksi yllätyksenä taisivat tulla myös työpaikkojen tuottavuusohjelmat ja joustot, joiden avulla työntekijöitä venytetään korvaamaan eläköityneet. Työelämä pyörii ilman meitäkin, koulutettuja ja ahkeria nuoria.
Olisi silti mukava tietää, kuka tämän eläkekuplan oikein keksi.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi