14.6.2010 3:00
Mies on selvästi liikuttunut. Hän katsoo kauas ja taistelee itkua vastaan. "Minä näen sen edessäni", hän sanoo. "Se oli Bocan toinen maali, jonka teki Mastrángelo. Minä näen sen. Se hetki. . ." Sitten tulevat kyyneleet, ja mies peittää kasvonsa.
Mies on Hernan, argentiinalaisen Boca Juniors -seuran kannattaja. Hän muistelee maalia, jonka näki Boca Juniorsin stadionilla Buenos Airesissa 11-vuotiaana. TV 1 esitti Uskon jalkapalloon -dokumentin viime viikolla.
Hernanille Boca ja jalkapallo ovat elämän sisältö. Hän tunnustaa, että asiat ovat päässeet käsistä, ja hakee apua terapiasta.
Hernan on ääriesimerkki, mutta jalkapalloriippuvaisia riittää.
Eräänä lauantaina sain tekstiviestin ystävältäni Mikolta. Hän kertoi katselleensa satelliittikanavilta viisi ottelua peräjälkeen. "Elämä on mahtavaa!" Perjantaina Mikolta tuli taas jalkapallotekstari – nyt Etelä-Afrikasta.
Toinen ystäväni, Rimbo, väittää saaneensa addiktionsa kuriin. Hän katsoo otteluita nyt vain silloin, kun kentällä on Real Madrid, Barcelona, Leverkusen, Bayern München, Chelsea, Arsenal, Manchester United, Liverpool tai Ajax. Ja tietysti kaikki Mestareiden liigan ja HJK:n ottelut, MM-kisoista puhumattakaan.
Yksikin ottelu voi seurata läpi elämän. Vuonna 1974 MM-kisoissa Hollanti tyrmäsi Argentiinan 4–0. Silloin 12-vuotiaana en voinut käsittää, miten kukaan kykenee pelaamaan jalkapalloa niin kauniisti ja älykkäästi kuin Hollannin Johan Cruyff.
36 vuoteen en uskaltanut katsoa ottelua uudelleen. Pelkäsin, että muistot romuttuvat, ja että Cruyff näyttää yhtä hitaalta ja kankealta kuin muutkin takavuosien tähdet. Sitten vihdoin viime perjantaina MM-kisojen kynnyksellä katsoin ottelun internetistä.
Ja nyt ymmärrän, miltä Hernanista tuntuu.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi