lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Haulikkokännin mentävä aukko

1.6.2009 3:00

Missä ongelma, siellä EU sitä hoitamassa. Tähän muotoon vääntyy Timo Soinin (perus) alun perin lanseeraama slogan kokoomuslaisen ulkoministerin Alexander Stubbin suussa.

Etusivun lehtimainoksessa Stubb houkutteli sunnuntaina kansaa uurnille listaamalla europarlamentin saavutuksia: halvempia kännykkämaksuja, turvallisempia kemikaaleja ja parempia julkisia palveluja.

Toden totta. Ensi sunnuntain vaaleja ei kannata väheksyä. Mepit tulevat monin tavoin vaikuttamaan siihen, millaisen maailman aikanaan lapsillemme jätämme.

Rauhakin on arvokas asia – ja EU:n suuria saavutuksia.

Ja se rauhahan on sitä, kun ei tarvitse pelätä että joku tulee ja ampuu sinut.

Kuopion tori, perjantaina 22. 5. 2009. 52-vuotias kuopiolaismies ampuu pistoolilla iäkkään naisen ja haavoittaa kahta miestä. Hän ampuu torilla myös haulikolla. Pasilan asema, torstaina 28. 5. 2009. Noin 20-vuotias mies laukaisee katkaistun haulikon. Myöhemmin käy ilmi, että ase ilmeisesti laukesi vahingossa kassissa. Laukaus osuu onneksi seinään.

Suomi on aseiden villi länsi, jonka arkeen ei EU:kaan ole tuonut rauhaa. Ikärajojen kiristyksen osalta Suomi jopa hangoitteli EU:n tavoitteita vastaan.

Perjantaina saatiin sentään kuulla hyvä uutinen. Enemmistö kansanedustajista on asettunut Marko Asellin (sd) lakialoitteen taakse. Ampuma-aseiden käyttö päihtyneenä saatetaan kieltää lailla.

Hieno aloite. Mutta – huh, huh – tarkoittaako tämä sitä, että jurrissa on saanut tähän asti ammuskella?

Haulikkokännin mentävä aukko lainsäädännössä tuntuu EU-oloissa absurdilta. Tämä korostaa sitä innottomuutta, jolla asiaan on suhtauduttu. Aseita ei ole haluttu pitää ongelmana – kun puolustettavina ovat luolamiesten ajoista periytyvät saalistussvietit.

Täällä ongelma, missä EU?

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.