lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Homoindikaattori

17.5.2009 3:00

Seitsemän vuosikymmentä Neuvostoliittoa raateli venäläisen identiteetin siihen kuntoon, että se on rakennettava uudelleen. Laulaja Dima Bilan on Venäjän Armi Kuusela, laitahyökkääjä Aleksandr Radulov Venäjän Paavo Nurmi.

Myönnetään, yllä esitetty menee latteuksien puolelle. Keksinkin juuri Moskovan Slavic Pride -paraatin innoittamana parempaa: homoindikaattorin.

Homoindikaattori perustuu hypoteesiin, jonka mukaan homoseksuaalisuuden laillistaminen on käännekohta yhteiskunnan kehityksessä kohti liberaalia ihannetta.

Ruotsi laillisti homot 1944, Suomi 1971 ja Venäjä 1993. Suomessa käänne kohti ihannetta tapahtui siis 27 vuotta myöhemmin kuin Ruotsissa, Venäjällä 22 vuotta myöhemmin kuin Suomessa. Toisin sanoen Venäjä on matkannut kohti parempaa 16 vuotta eli on samassa pisteessä kuin Suomi vuonna 1987.

Suomea ravisteli koko vuoden 1987 Jumalan teatteri -skandaali, joka sai alkunsa nuorten näyttelijöiden heiteltyä Oulussa ulostetta.

Keskustapuolueen puheenjohtaja Paavo Väyrynen julisti maaliskuun eduskuntavaalien jälkeen, että kokoomuksen ja demareiden hallitus on Urho Kekkosen periaatteiden vastainen. Sellainen Harri Holkerin hallituksesta kuitenkin tuli. Hallituksen iskulause oli hallittu rakennemuutos.

Virve Rostin Sata salamaa nousi Belgian Euroviisuissa sijalle 15. Saksalaisnuorukainen Mathias Rust lensi pienkoneella Punaiselle torille. Rockyhtye Guns N' Roses julkaisi esikoisalbuminsa Appetite for Destruction.

Edessä olleet vaikeudet olivat kuin paha uni, mutta Suomi selvisi, sääti parisuhdelain ja hyväksyi perheen sisäisen adoption. Muutkin voivat selvitä.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.