lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Hotakainen, Obama ja maailmanrauha

6.12.2009 3:00

Kirjailija Kari Hotakainen sai vuonna 2002 Finlandia-palkinnon luvalla sanoen jonninjoutavasta teoksesta Juoksuhaudantie. Hymähdyttihän se paikoin, mutta ei enempää. Tänä vuonna Hotakainen oli taas ehdolla, mutta arvoltaan toisenlaisella kirjalla, luulen että parhaallaan: semmoisilla sanoilla, semmoisilla lauseilla ja semmoisella tarinalla, jotka ainakin tätä lukijaa liikuttivat.

Kieli kai Ihmisen osassa oli parasta.

Ihan kuin Hotakainen olisi ensin muurannut koko ikänsä siistiä sutta ja sekundaa ja nyt sitten yhtäkkiä lujan uunin. Voi olla, että keskiviikkona Finlandian saanut Antti Hyry teki vielä paremman Uunin. En osaa sanoa, kun en ole lukenut, mutta se ei tässä olekaan pointti. Pointti on se, että Ihmisen osa olisi ollut palkinnon arvoinen, paras tai ei, mutta hyvä ja arvokas.

Presidentti Barack Obama ottaa torstaina Oslossa vastaan Nobelin rauhanpalkinnon, "jos hänellä ei ole liian kiire sotiensa johtamisessa".

Niin letkautti nimimerkki Eero Tiedonantajassa lokakuussa, jolloin palkinnonsaajan nimi tuli julki.

Moni muu kommentaattori tyytyi hienovaraisempaan ilmaisuun: Obama palkitaan odotuksista, ei teoista.

Keskiviikkona, samana päivänä, jolloin Hyry sai Finlandiansa, Obama johti kiireellä yhtä sodistaan. Hän määräsi Afganistaniin lisää joukkoja, mutta ilmoitti myös, että Yhdysvallat alkaa vetää omiaan pois jo 2011.

Afganistanista tuskin tulee siinä ajassa valmista. "Tiet, koulut, lapset ja sairaalat, niitä ei Obaman pitkässä puheessa mainittu kertaakaan", HS:n ulkomaantoimituksen uutispäällikkö Jaakko Kangasluoma kirjoitti.

Liekö naiivia ajatella, että ansaitsematon armo – tai kunnianosoitus tai palkinto – jättää saajansa velkaan?

Jäisi kaihertamaan, pakottaisi kysymään, millä tämän ansaitsin? Ehkä yrittämään hyvittämistä?

Mahtaako Obamasta ikinä tulla maailman parasta rauhanrakentajaa? Ei se tässä ole pointti. Pointti on se, että jospa hän vielä joskus tekee jotakin palkinnon arvoista, parasta tai ei, mutta hyvää ja arvokasta.

Siinä mielessä vuoden 2002 pöljä Finlandia-valinta luo uskoa rauhaan: juostu näissä tämän maailman irakeissa ja afganistaneissa on, ja hautoja niissä on.

Ehkä sittenkin, ehkä vielä joskus, tulevat tiet.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.