26.3.2010 3:00
Tänä talvena meillä Etelä-Suomen kaupunkilaisilla on ollut vaikeaa.
Vuosikymmenien kovin pakkastalvi pani koko metropolin sekaisin. Tuiskulumen tuuperruttamat junat myöhästelivät tai lepäsivät jumissa varikolla. Kaksi vaunua karkasi päin hotellin seinää. Lastenrattaat tyssäsivät hankeen. Vesiputkia paukkui rikki siellä täällä. Tapaturma-asemalla urakoitiin jalkoja kipsiin, ja autokorjaamoilla oiottiin ruttaantunutta peltiä.
Pohjoisempana etelän ihmisten neuvottomuudelle ja lumitalven ongelmia kauhisteleville uutisotsikoille on naureskeltu. Siellä tällaisia luonnonilmiöitä on totuttu ottamaan vastaan tyynemmin: kun pakastaa, pannaan lisää vaatetta päälle ja autot kytketään sähköpistokkeeseen. Ei sen kummempaa.
Nyt kun talvi näyttää taittuvan kevääseen, talvistressille on helpompi naureskella. Täällä ruuhkan ja kiireen keskelläkin olisi voitu ottaa vähän rennommin.
Kaupungin kaaostila oli ehkä sittenkin hyväksi. Se opetti meitä yhteiskunnan toimivuuteen tottuneita sietämään toimimattomuutta.
Sillä lopultahan tästä selvittiin melko vähällä, ja elämä etelässäkin rullasi kaikesta myllerryksestä huolimatta. Joku myöhästyi työvuorosta, jonkun toisen hiihtoloman alku venähti puolella vuorokaudella.
Putkirikot on paikattu ja vettä tulee taas hanasta. Murtumat luutuvat.
Jos sulamisvedet nostavat kaupunkiin tulvia, muistetaan hymyillä. Luultavasti niistäkin selvitään lopulta aika vähällä.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi