lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Itsensä paras mainos

29.1.2010 3:00

Aluksi pikku mainospala: Helsingin Sanomien Kuukausiliite uudistui tämän kuun alussa.

Ei siitä ole kuin 27 vuotta, kun ensimmäinen  Kuukausiliite ilmestyi.

Uutta lehteä oli tuolloin päätetty mainostaa isolla kampanjalla, jossa esitellään lehden tekijöitä. Mainostoimiston luovan näkemyksen mukaan toimittajat olivat tyyppejä, jotka istuvat työpöydän ääressä kirjoittamassa.

Koska olin yksi kampanjan mannekiineista, vastustin tylsiä kirjoituspöytäkuvia. Selitin, että työssäni kirjoittamista on kaikkein vähiten. Eniten on kaikkea muuta – ihmisten tapaamista ja sensellaista.

Otin esimerkin sensellaisesta. Mainoskuvassa voisin vaikka lojua anteliaassa iltapuvussa Kalastajatorpan nurmella, kun Paavo Väyrynen pudottelee ahnaaseen suuhuni viinirypäleitä. Mainostoimistolta meni päiviä sen pohtimiseen, olinko tosissani. Lopulta se uskalsi kysyä, pystyisinkö tosiaan hankkimaan kuvaan Väyrysen.

Helppo juttu. Hassunkurisen väärinkäsityksen takia oli levinnyt juoru, että olen se blondi, jota Väyrynen tapailee salaa. Meidäthän oli nähty.

Vetosin Väyryseen, että kun meistä jo juorutaan, niin eikö kannattaisi julkistaa suhde mahdollisimman näyttävästi Helsingin Sanomien kokosivun ilmoituksessa.

Koska Väyrynen oli kiireinen ulkoministeri, emme ehtineet Kalastajatorpan nurmelle ilottelemaan, vaan nautiskelimme Ritarihuoneen virkahuoneessa leivoksia hopeahaarukoilla.

Kun olin toteuttanut mainoksen kuvauksen ja kirjoittanut sen tekstin, mainostoimisto palkittiin luovuudesta. Olihan silloisessa mediailmastossa ennennäkemätöntä, että ministeri esiintyy kaupallisessa mainoksessa.

Väyrynen oli täydellinen mainoshahmo jo vuonna 1983: huomioarvo oli huippua ja kyky herättää tunteita ilmiömäinen. Vuosikausia elokuvaohjaaja Lauri Törhönen jaksoi huudella minulle kaupungilla, ettei hän suostu näyttäytymään samalla puolen katua kuin ihminen, joka on nähty samassa kuvassa Paavo Väyrysen kanssa.

Tämän kuun alussa uudistunut Kuukausiliite esitteli saman vanhan Paavon. Heti perään Paavo esitteli uudistuneen itsensä.

Mutta Paavohan on aina paras Paavo.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.