1.12.2009 3:00
Viime viikolla vietettiin Älä osta mitään -päivää.
En olisi sitä tiennytkään, mutta ystävien tilapäivitykset Facebookissa sisälsivät tavallista enemmän selittelyä.
En osta kuin vähän pullaa. En osta kuin lounaan. Hävettää, kun piti eilen ostaa varastoon.
Ihmeellistä itseruoskintaa! Pieni joukko kovasti huolestuneita tuntee päivän ajan huonoa omaatuntoa, muut eivät tiedä mitään koko päivästä. Ja ruokaa pitää molempien ostaa.
Autoton päivä on monelle ympäristöaktiiville helpompi vaihtoehto. Kun ei ole autoa, voi kävellä tavalliseen tapaan töihin ja tuntea siitä hyvää omaatuntoa.
Vielä parempia samassa sarjassa olisivat lennoton päivä tai älä osta asuntoa -päivä.
Tunnen myös ihmisiä, jotka ajavat autottomana päivänä ylimääräisen lenkin. Ihan vain siksi, että heitä kyrsii meuhaaminen.
Älä osta mitään -päivä ja autoton päivä ovat mainoskampanjoina aikansa eläneitä.
Päivän elämänmuutos on kuin ihmedieetti, jonka teho haihtuu seuraavana aamuna. Ympäristönsuojelussakin pitäisi keksiä tuoreita ideoita, muuten kenenkään mielenkiinto ei säily.
Miten olisi: päätä yksi asia, jonka ostamista lykkäät vuodella?
Tai: ryhdy kasvissyöjäksi kimppakyydillä. Kun seitsemän ihmistä päättää olla syömättä lihaa joka maanantai, siinä on viikko täynnä ja on syntynyt yksi virtuaalinen kasvissyöjä.
Niillä hiilisäästöillä kelpaa ostaa vaikka parikin pullaa koko perheelle.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi