lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Jouluhyssyä etsimässä

23.12.2009 3:00

Ruotsissa käydessä oppii joka kerta itsestään ja ihmiskunnasta niin paljon, että päiväristeilyt pitäisi nimetä opintomatkoiksi.

Otetaan esimerkiksi kateus. Sen tuntee joka solussaan, kun tutkii tukholmalaisten kauppojen jouluikkunoita. Ruotsalaisten into ja taito luoda ympärilleen carllarssonmaista kodikkuutta on uskomatonta, mutta joulun aikaan idylliin tarrataan vieläkin tiukemmin. Koti puetaan joulukuntoon sillihaarukoita myöten.

Joulupynttäämisestä on osattava myös nauttia. Sille on oma sanakin, julmys, jota on mahdoton kääntää suomeksi, koska me emme ole idyllinrakentajakansaa. Onneksi meillä on käytössä sukulaissana, hämäränhyssy, jonka viettämiseen ei tarvita tavaraa. Riittää, kun tuijottaa hämärtyvään iltaan ja tunnelmoi hetken.

Mutta ei idylli ilmaiseksi synny. Sen huomaa Nordiska museetin pesutupanäyttelyssä. Siellä kateus käännähtää tapansa mukaan omahyväiseksi kauhisteluksi.

Kerrostalojen pyykkituvat olivat vielä 1950-luvulla kansankodin ylpeys, mutta nyt niistä on tullut yhteiskunnan kipupisteitä, joissa kanssakäymiseen kykenemättömät kansalaiset purkavat tukahdutettuja tunteitaan ja sättivät toisiaan vihaisten lappujen välityksellä.

Melkein aina purkaukseen on syynä kuivausrummun nukkasihti, joka on jätetty puhdistamatta. Jos oikein vihaksi pistää, ruotsalainen ei kirjoitakaan lappua vaan käy työntämässä sihdin sisällön edellisen käyttäjän postiluukusta sisään.

Pesutupamenosta on mys kaukana, mutta aika vaikea sitäkin ilmiötä on suomalaisen ymmärtää.

Mitähän merkityksiä ruotsalaiset löytäisivät suomalaistaajaman tavanomaisesta nakkikoppitappelusta?

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.