Kärsivällisyys oppiaineeksi, heti!

Joskus hätkähtää huomatessaan, miten paljon oma arki on muuttunut lyhyessä ajassa. En nyt tarkoita perheellistymistä enkä kuukausipalkkaistumista enkä edes vanhenemista (vaikka asian havaitseminen siihen epäilemättä liittyykin), vaan ajankäyttöön ja jokapäiväiseen elämään kuuluvia ilmiöitä.

Maailma nopeutuu.

Viimeisten 15 vuoden aikana kiihtyvällä vauhdilla kehittynyt tietotekniikka on tehnyt mahdolliseksi lukemattomia asioita, jotka pääasiassa helpottavat ja keventävät elämää. Samalla ne ovat nakertaneet kykyämme odottaa sekä sietää epätietoisuutta.

Kaikkimullehetitännenyt ei ole enää vain elämälle ahneiden nuorten asenne vaan jokamiehenoikeus.

Kärsimättömyys lienee nykyisistä elintasosairauksista nopeimmin leviävä (heti ahneuden ja itsekkyyden jälkeen).

Kirjaimellinen kärsimättömyys – se, ettei tarvitse kärsiä – on tietysti mukavaa; vaikka taantumasta huolimatta yhä kiireisemmäksi muuttuvaa elämäämme näkyvät haittaavan varsin monenlaiset, yhteiseksi parhaaksi laaditut säännöt sekä muut ihmiset, esimerkiksi.

Me, jotka olemme vähän kaikessa tottuneet välittömään tarpeentyydytykseen, menemme tosin tolaltamme jo siitäkin, että raitiovaunupysäkin aikataulunäyttö on tilapäisesti epäkunnossa. Entä jos ratikka ei tulekaan?

Odottaminen kalvaa. Jonottaminen tuntuu henkilökohtaiselta loukkaukselta. Nettiyhteyden hitaus raastaa hermoja, systeemin kaatuminen kaataa käyttäjän, ja auta armias, jos kännykkä hajoaa – silloin hajoaa pääkin!

Odottamisen osaaminen saattaisi kuitenkin säästää monelta mielipahalta. Näin koulujen alkamisen aikaan tekeekin mieli ehdottaa opetussuunnitelmaan uutta oppiainetta, kärsivällisyyttä.

Edes lyhyeksi oppimääräksi. Ja äkkiä sittenkin.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi