lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Kansalaiskunnosta oppiaine

15.12.2009 3:00

Omar Wellington, 17, hakattiin kuoliaaksi Torontossa Kanadassa lämpimänä kesäpäivänä lukuisten ihmisten katsellessa sivusta. Kun poliisi tutki tapausta, vain harvat silminnäkijät suostuivat avaamaan suunsa näkemästään.

13-vuotias tyttö pahoinpideltiin sairaalaan Wellingtonissa Uudessa-Seelannissa kaksi kuukautta sitten. Yli sata ihmistä katseli hakkaamista vierestä, osa kuvasi tapahtumia kännykällään. Poliisin mukaan tyttö tuntee tulevansa pahoinpidellyksi aina uudestaan, kun hän näkee kaveripiirissä levinneitä videoita.

Poika hakattiin pahasti koulubussissa Illinoisissa Yhdysvalloissa syyskuussa. Nettivideolta näkee, miten osa koululaisista lähtee innoissaan mukaan lyömään poikaa, osa katselee, osa naureskelee. Mölinästä huolimatta kuljettaja vain hurruuttelee eteenpäin.

Pahoinpitelyt, joihin sivustakatsojat eivät puuttuneet, eivät siis ole mikään viikkiläinen tai edes suomalainen ilmiö. Puuttumattomuus ei niinikään ole mikään nuorten ominaisuus.

Myös aikuiset kulkevat maahan tuupertuneen pultsarin ohi. Muutama vuosi sitten kukaan ei auttanut sokeritautia sairastanutta itkevää pikkutyttöä pysäkillä – hän sai apua vasta, kun kaksi laitapuolenkulkijaa toi hänelle kaupasta luumusosetta verensokerin nostamiseksi.

Puuttumattomuus on nykyajan ilmiö. Kun omien kasvojen säilyttämisestä ja omien etujen ajamisesta on tullut kaikkein tärkeintä, muille kuuluvia ihmisoikeuksia ei enää ymmärretä. Muiden elämä on tosi-tv:tä, jota pitääkin seurata vain sivusta.

Toisten kunnioittaminen opitaan kotona. Mutta jos vanhemmat eivät halua tai kykene kasvattamaan lapsiaan ihmisiksi, yhteiskunnan on tultava hätiin.

Jenni Kuusisto ehdotti viime viikolla HS:n mielipidesivuilla etiikan ottamista kouluaineeksi. Kuusiston mielestä tunneilla voitaisiin käsitellä "lasten ja nuorten kokemusmaailmoihin sopivilla tavoilla esimerkiksi ihmisoikeuksia ja hyviä tapoja toimia erilaisissa tilanteissa".

Kuusiston idea on kannatettava – vaikka sitten muiden oppiaineiden kustannuksella. Esimerkiksi Ranskan kouluissa kansalaiskuntoa opetetaan jo.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.