8.5.2009 3:00
Kävelen yleensä Presidentinlinnan ohi Pohjoisesplanadia ja jatkan Mannerheimintietä. Joskus käännyn Espan poikkikaduille tai kävelen pitkin Aleksanterinkatua. Nyt jo taivas hohtaa valoa ympäri vuorokauden.
Taas reilun puolen vuoden päästä kävelyreittini tulvii keinovaloa yötä päivää. Katulamppujen lisäksi Espan ja Aleksin jouluvalot on sytytetty, koristekranssit ja mainosvalot välkkyvät, isot näyteikkunat valaisevat jalkakäytäviä, satojen autojen valot pyyhkivät katuja.
Toisinaan kävelen Mannerheimintietä Eduskuntatalolle, jonka muurien suojaan valo huonosti yltää. Siellä alkukesän kirkkaus ja keskitalven säihke yhdistyvät keskiarvohämäräksi, jossa poliitikot puuhastelevat omiaan ulkomaailmasta irrallaan. Lainsäätäjät uskovat kuitenkin pelastavansa pimeydessä vaeltavan kansan.
Lainsäätäjien mielestä "pimeän aikana" ei pidä vaeltaa edes jalkakäytävällä ilman "asianmukaista heijastinta". Heistä pimeys ei riipu siitä, onko tie valaistu vai ei.
Olen tyypillinen taparikollinen, joka kulkee syksystä kevääseen Helsingin yltäkylläisesti valaistuilla kaduilla vailla "henkilösuojaindirektiivin mukaiset vaatimukset täyttävää irrallista heijastinta".
Rikon kai lakia myös keväästä syksyyn silloin, kun kadut eivät kylve keinovalossa vaan rankkasateessa. Jos kesän yötön yö on synkempi kuin talven päivätön päivä, sen täytyy olla lainsäätäjän tarkoittamaa pimeyttä.
Pilkkopimeä heijastinpakko säädettiin parantamaan kadullakulkijoiden turvallisuutta. Arvatenkin teoria testattiin kävelyreitilläni juhannuksen tai joulun aattoyönä, kun siellä ei liiku kukaan muu. Jotta heijastin arjen vilskeessä kiinnittäisi helsinkiläisten huomion, se pitäisi ripustaa alastomaan Madonnaan.
Kaupunkiympäristössä jo punaiset liikennevalot ovat niin arkisia, ettei niitä autosta huomaa.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi