lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Keskustalainen voittaa aina

23.9.2009 3:00

Kun lantti pajatsoon kilahtaa, keskusta hallitukseen vilahtaa.

Raha-automaattiyhdistys voisi ottaa tästä itselleen uuden mainoslauseen.

Viikonloppuna kävi ilmi, että pääministeri Matti Vanhanen (kesk) ja kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk) ovat keplotelleet itselleen vaalirahaa Nuorisosäätiöltä. Nuorison asumista tukeva järjestö saa osan tuloistaan avustuksena Raha-automaattiyhdistykseltä.

Keskustapoliitikot ovat siis maksaneet itselleen vaalikampanjoita hyväntekeväisyyteen tarkoitetulla rahalla, jota heille tuottaa valtion säätämä monopoli.

Samaan aikaan toisaalla: Syyskuun alussa homojen ja muun sateenkaarikansan pää-äänenkannattaja Voltti lopetti ilmestymisensä.

Seksuaalivähemmistöjen etujärjestön Setan julkaisema lehti jouduttiin yksityistämään vuonna 2007, kun Raha-automaattiyhdistys ei halunnut rahoittaa lehden tekoa.

Lehden talous ei kantanut pelkillä tilaus- ja ilmoitustuotoilla, joten tekijät panivat pillit pussiin.

RAY käytännössä tappoi Voltti-lehden.

Tilanne näyttää siis siltä, että RAY:n rahoilla saa tukea kepulaisia poliitikoita, mutta ei vähemmistöjen oikeuksia.

Tai sitten poliitikkojen hallinnoiman RAY:n valvonta on tehty niin lepsuksi, ettei pieniä välistävetoja havaita.

Ei kai se niin nuukaa ole. Aiemmin otettiin huikkaa kansanterveydelle, nyt otetaan kanki-Kaikkoselle.

Ehkä säätiöiden tukien perkaamisen jälkeen pitäisi antaa ulkopuolisen selvittää, miten herkästi RAY jakelee rahaa ympäri Suomen.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.