25.3.2010 3:00
Tänään keskustan puheenjohtaja- ja pääministeriehdokkaat astelevat puolueen päämajaan Helsingin Apollonkadulle puoluesihteeri Jarmo Korhosen työhuoneeseen. Siinä huoneessa ovat syntyneet monet koko Suomelle tutuksi tulleet ideat.
Korhonen lyö ehdokkaiden eteen kiertueohjelman. Sunnuntaina 11. huhtikuuta kiertue alkaa Kuopiosta ja jatkuu sen jälkeen 18 paikkakunnalle.
Kevään piti olla yhtä keskustajuhlaa, mutta kaikki on toistaiseksi ollut luopujien juhlaa ja kampanja kivireen vetämistä. Kampanjasta on ollut puolueelle enemmän haittaa kuin hyötyä, ja puheenjohtaja Matti Vanhanen on samalla muuttunut mieheksi, jota ei enää ole.
Ja luopujien selitykset ovat vaihdelleet, kun jaossa ollut valta ei ole kansan kummastukseksi kiinnostanut. Kansa kysyy, mikä mättää keskustassa?
Anneli Jäätteenmäki kaivoi esiin filosofi Herakleitoksen lauseen, ettei kenenkään "pidä" astua kahta kertaa samaan virtaan. Filosofi tosin sanoi, ettei kukaan "voi" astua kahta kertaa samaan virtaan, koska virtahan pakenee eteenpäin.
Aikanaan Jäätteenmäki valittiin keskustan johtoon ensimmäisellä äänestyskierroksella, koska hän sai enemmistön annetuista äänistä. Nyt kukaan ehdokkaista ei ehkä pysty tähän ensimmäisellä kierroksella.
Kiertueella Mari Kiviniemeä, Timo Kaunistoa, Paavo Väyrystä ja Mauri Pekkarista tenttaavat tarkkaan valitut henkilöt, kuten Turussa Ilkka Kanerva (kok).
Eli nyt on aika ryhtyä politikoimaan. Politikoinnin osaajina Väyrynen ja Pekkarinen lyövät toisiaan 19 paikkakunnalla kuin vierasta sikaa mielessään toinen äänestyskierros. Sillä toisella kierroksella Kiviniemelle ei riitä Pekkarisen lyömiseen se, että hän on fiksu nainen. Nyt tarvitaan avauksia.
Kampanjapaikkakunnilla yleisö äänestää päivän voittajan. Joten nelikosta kaivetaan esiin kaikki mahdollinen. Mitä merkillisimpiin kysymyksiin saa varautua. Vaikkapa siihen, pitäisikö uusi valepiispa potkia pois kirkosta. Eikä voi sanoa, että tämä asia ei kuulu keskustajohtajalle. Uudelle pääministerille kuuluu kaikki.
Kuten sekin kysymys, olisiko joku muu puoluesihteeri kuin Korhonen parempi valinta vaalien varalta. Koska omat äänet eivät riitä vaalivoittoon.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi