Kirkko pitäköön heteronsa

Parin viime vuoden aikana on enenevissä määrin paheksuttu kirkkoa, joka ei halua sen enempää vihkiä kuin siunata samaa sukupuolta olevia pariskuntia. Viime viikot on sitten kohistu sukupuolineutraalista avioliitosta.

Itse voisin kallistua sille kannalle, että kirkko eläköön tavallaan – vaikka sitten sen Raamatun mukaan. Uskonnollinen yhteisö saa puolestani valita joukkoonsa vain samanmieliset ja sitten hihhuloida vapaasti keskenään: olla ajamatta partaa, kieltäytyä syömästä äyriäisiä, pyhittää lepopäivän, olla istumatta tuolille, jolla on istunut nainen kuukautistensa aikaan, ja kieltää seksin niin avioliiton ulkopuolella kuin samaa sukupuolta olevien väliltäkin.

Mutta entäpä se avioliittoon vihkiminen? Se onkin kokonaan toinen juttu, koska avioliitto on isompi asia kuin yleinen moraalinvartiointi tai näyttävät kirkkohäät.

Avioliitto on yhteiskunnallinen instituutio, sopimus, jolla on oikeudellisia seuraamuksia. Avioliitto perustuu lakiin, ja se vaikuttaa perintöasioihin, elatusvelvollisuuksiin, omaisuuskauppoihin, eläkkeeseen ja osin muihin sosiaalietuuksiin asumisjärjestelyjen kautta.

Jostain syystä oikeus vihkiä on kuitenkin annettu rekisteröidyille uskonnollisille yhdyskunnille. Pappi siis toimii vihkiessään ikään kuin virkamiehenä.

Tässä on vaikea nähdä järkeä.

Tolkullisin työnjako lienee, että lakiin kirjatun, puolisoiden oikeussuhteita säätelevän sopimusasian hoitaa valtio virkatyönä. Juhlapuolen – kukin toivomansa siunaukset, bakkanaalit, voileipäkakut ja iskelmäbändin – voi sitten tilata haluamaltaan firmalta: luterilaiselta kirkolta ja siskon suosittelemasta pitopalvelusta.

Voi olla, että pappi paheksuu tai pitopalvelu on ylibuukattu, mutta sitten pitää yrittää jotain muuta. Virallisuudet ja juhlallisuudet on syytä pitää erikseen, samoin lait ja Jumalan siunaukset.

Tässä tilanteessa kirkko saa puolestani vapaasti valita kurkihirsiensä alle vain riittävän vanhurskaat.

Toki kirkollisen siunauksen epääminen voi olla syvästi uskovalle, vastavihitylle homoseksuaalille kova pala, mutta onneksi Jumalaan saa uskoa ilman luterilaisen kirkon jäsenyyttäkin.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi