Kisa siitä, kuka iskee rajuimmat kiristykset

Oppositio on löytänyt paljon arvosteltavaa valtiovarainministeriön perjantaina julkistamasta budjettiehdotuksesta. Joko ensi vuoden budjetissa ei ole tarpeeksi elvytysrahaa tai sitten velanotto on aivan liian massiivista. Taitavimmat ovat yhdistäneet molemmat kritiikit samaan lauseeseen.

Totta on, ettei budjettiehdotuksessa ole juuri "uutta" rahaa. Sinne on rutiinilla kirjattu samat menot kuin ennenkin. Siinä mielessä panoksia ei ole lisätty.

Mutta mitä tämä "uusi" lisäraha oikeastaan olisi? Käytännössä uutta rahaa ei tule muuten kuin ottamalla velkaa. Ja sitä valtio ottaa ensi vuonna 13 miljardia. Siinä mielessä elvytys on hurjaa.

Velanoton vaihtoehto olisi leikata menoja samassa suhteessa kuin tulot romahtavat. Lisäelvytys puolestaan tarkoittaisi vieläkin massiivisempaa velkaantumista.

Jos budjettiehdotuksen panostukset työttömyyden hoitoon ja investointeihin eivät ole uutta rahaa, niin mitä rahaa ne sitten ovat?

Käytännössä rahaa siirrellään ajasta ja paikasta toiseen – yhdeltä budjettimomentilta toiselle tai vuodelta toiselle. Esimerkiksi joitakin investointeja aikaistetaan.

Suomeksi sanottuna se tarkoittaa sitä, että vuosina 2011–2012 investointeja tehdään vähemmän. Vuonna 2011 tulee voimaan myös erilaisia etuuskorotuksia, kuten takuueläke, mikä lisää valtion menoja. Elvytyksen jäljiltä perinnöksi jää rutkasti velkaa.

Tämä tarkoittaa, että vuoden 2011 budjetin rahoista osa on jo sidottu. Saman vuoden keväällä pidetään eduskuntavaalit.

Ensi vuonna nähdäänkin erikoinen tilanne, kun perinteistä vaalibudjettia ei ole varaa tehdä. Eikä vaalikampanjaa käydä sillä, kuka lyö eniten lisärahaa terveydenhuoltoon.

Sen sijaan kampanjoidaan sillä, kuka tasapainottaa julkista taloutta rajuimmin – kuka leikkaa eniten valtion menoja, lyö pöytään kovimmat veronkorotukset ja pakottaa ihmiset pysymään työpaikoillaan pisimpään. Kurittajalle on taas tilausta.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi