lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Korjaamattomana kulkee aika

12.9.2009 3:00

Keskiaikaisen Tyrvään Pyhän Olavin kirkon pihalla kuuluu lukevan kiveen hakattuna lause: "Korjaamattomana kulkee aika."

Lause jäi mieleen Suomen Kuvalehden kirjoituksesta, jossa kerrottiin poltetun kirkon uudelleenmaalauksesta. Oli kuulemma tullut tärkeäksi toiselle maalareista, Kuutti Lavoselle.

Mitä lause voisi tarkoittaa?

Ainakin sitä, että tehtyä ei saa tekemättömäksi.

Aika kulkee. Se ei pysähdy eikä peruuta.

Aika kirjaa. Ihminen tuntee ja tulkitsee.

Kirjauksia ei voi jälkeenpäin korjailla, mutta tekoon kohdistuvat tunteet ja tulkinnat voivat muuttua. Niin aika, korjaamattomana kulkeva aika, parantaa haavat.

Aika kulkee niin pitkään kuin sitä ei korjata.

Niin pitkään huojuu viljakin, korjaamaton vilja.

Koska korjataan?

Tyrvään kirkon maalarit antavat vihjeitä. He maalasivat molemmat samaan pylvääseen oman merkkinsä kuin loppusanoiksi.

Lavonen maalasi seitsemän sinistä aaltoa.

Merta ei luotu, se oli.

Aika kirjaa kaiken olevaisen ja senkin, mitä ei ole.

Silti ajalla on paikka.

Ajan paikka on välissä. Merta ei luotu, se oli.

Seitsemän sinisen aallon alle, samaan siniseen pylvääseen, maalasi oman merkkinsä myös toinen Pyhän Olavin kirkon maalareista, Osmo Rauhala.

Hän maalasi kuoleman. Ei pisteen vaan kaksoispisteen:

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.