lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Kuinka muistelemme sotia?

8.12.2009 3:00

Kyllä. Olen kiitollinen isoisilleni ja heidän sukupolvelleen siitä, ettei Suomesta tullut huutolaispoikaa kansojen suureen perheeseen.

Olen sitä mieltä, että vielä elossa olevat veteraanit ansaitsevat kaiken kunnioituksen.

Silti

minua askarruttaa, mitä muistelemme, kun muistelemme sotaa.

Kansainvälisesti sotamuistelussa on aste-eroja: paraatilla tai ilman. Esimerkiksi Venäjällä tulee helposti tunne, että maa on jämähtänyt sotaan. Ennen jokakeväistä voitonjuhlaa kaupungit täyttyvät iskulauseista. "Ketään ei ole unohdettu, mitään ei ole unohdettu."

Päiväkodeissa luetaan lastenkirjoja, joissa pahat Fritzit uhkaavat neuvostolapsia.

Juhla huipentuu sapelinkalisteluun Punaisella torilla.

Samalla Suuri Isänmaallinen Sota on ainoita asioita, joka vielä yhdistää venäläisiä. Eikä ihme. Neuvostoliitto menetti sodassa ehkä yli 20 miljoonaa kansalaistaan ja osallistui ratkaisevasti natsi-Saksan kukistamiseen.

Ulkopuoliselle jää silti outo maku. Miksi vain juhlitaan voittoa? Entäs talvisota? Itä-Euroopan miehitys? Miksei Stalinin terrorin uhreja muisteta samoin?

Sotien juhlinta on valikoivaa. Jokainen kansa muistelee mieluiten sitä sankarillista, pyhää sotaansa.

Me muistelemme mieluummin talvisotaa kuin jatkosotaa. Vuoden 1918 likaisesta veljessodasta nyt puhumattakaan.

Suomessakin on heitä, jotka haluavat kivettää sodat tabuiksi, joita ei saa arvioida. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, kuinka Heikki Ylikankaan tutkimuksia vastaan on hyökätty "armeijan kunniaa loukkaavina".

Kuinka kauan talvisota voi olla tärkein suomalaisia yhdistävä tapahtuma? Ja mitä tulisi sen tilalle?

Alexander Stubb sanoi, ettei talvisodasta ole Suomi-brändin rakennuspuuksi. Minun puolestani voisi lopettaa talvisodan henkeen vetoamisen joka toisessa pikkupulmassa kuten metsäyhtiöiden puupulassa ja sikaflunssan torjunnassa.

Ainoalta oikealta tavalta tuntuu muistella sotaa molempien osapuolten uhrien näkökulmasta, siksi että tietäisimme historian, eikä sotaa enää tulisi.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.