11.6.2010 3:00
Ensi viikon lauantaina Tukholmassa järjestetään kuninkaalliset häät. Ruotsi sykkii rakkautta, ja kärleksfest valuttaa siirappiaan koko maailmaan.
Se on tavallaan outoa. Juuri kuninkaallisiin häihin rakkaus ei ole oikein koskaan kuulunut.
Avioliitto keksittiin ensin, vasta sitten rakkaus.
Tuhansia vuosia avioliitto oli käytännöllis-kaupallinen järjestely sukujen kesken. Sitten rakkaus alkoi uida liiveihin. 1500-luvun uskonpuhdistaja Martti Luther jo ajatteli, että liitosta voisi päättää lähinnä aviopari itse.
Ajatus oli outo. Mutta hiljalleen kansa tottui siihen.
Kuninkaalliset olivat tällaisen tunnehötön yläpuolella. Avioliitot olivat osa suurvaltapolitiikkaa. Kuninkaalliset häät vihkivät yhteen kansakuntia, eivät ihmisiä. Puolustusliiton turvatakuut muodosti oma tytär naapurin valtaistuimella, ja niin oli hyvä.
Mielipiteitä ei kyselty, kun Marie Antoinette naitettiin Itävallasta Ranskaan ja Katariina Suuri Preussista Venäjälle. Kyllä hekin rakastivat, mutta eivät tietenkään aviomiehiään.
Vielä 1800-luvulla kuninkaallisia naitettiin järkisyistä lähinnä toisilleen. Hitaasti ja hämmentyneinä hekin omaksuivat ajatuksen, että avioliittoon voisi kuulua rakkaus. Ei se helppoa ollut. Katsokaa 1900-luvun Britanniaan.
Jottei Tukholman kihlapari hämmentyisi rakkauden ajatuksesta liikaa, sanottakoon varmuuden vuoksi vain, että ensi viikon lauantaina Ruotsin kuningaskunta ja kuntosaliyritys Balance Training solmivat keskenään liiton, jota älköön ihminen erottako. Pus!
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi