lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Kuullaanko nuoria oikeastaan oikeasti

17.6.2010 3:00

Nuoret ovat tehneet kymmenittäin poliittisia kapinakirjoja tai -kirjasia kymmenen viimeisen vuoden aikana. Aika ajoin jokaisessa puolueessa ryhmä nuoria kerääntyy yhteen, koska heille syntyy mahdottoman polttava tarve saada sanomansa paperille. Syntyy pehmeäkantinen kirja, joka on yleensä otsikoitu jotenkin siihen tyyliin, että tässä tulee alle kolmekymppisten hätähuuto.

Yleensä kirjasia kutsutaan avauksiksi puolueen toiminnan kehittämiseksi. Niissä kritisoidaan kunkin puolueen nykypolitiikkaa ja puoluetta viedään aina piirun verran oikealle, vasemmalla tai keskelle. Ne ovat aina mahtipontisesti "sukupolvemme vaalikirjoja".

Kirjasen julkistamistilaisuuteen tuo yleensä arvovaltaa joku vanhempi puoluepamppu kuten puolueen puheenjohtaja. Kirjaa julkistettaessa puheenjohtaja kertoo raikkaista nuorista, joissa on puolueen tulevaisuus. Julkaisupäivän jälkeen kirjoihin ei enää koskaan palata. Ehkä siksi, että niitä ei lue kukaan.

Kirjat ovat puoluejohdolle vaarattomia. Hankaluuksia tulee siitä, että nuoret eivät aina ymmärrä olla hiljaa oikeissa paikoissa. Jokaisesta puolueesta löytyy esimerkkejä vahingoista erityisesti puoluekokousten sunnuntaiaamuista, jolloin vanhemmat edustajat nukkuvat krapulaansa ja nuoret pääsevät mellastamaan. Viimeisin esimerkki nähtiin kokoomuksen puoluekokouksessa. Siellä nuoret saivat läpi pakkoruotsin kieltäneen aloitteen. Jyrki Katainen joutui sanomaan, ettei hänellä ole aikomusta kunnioittaa puoluekokouspäätöstä.

Matti Vanhanen sai vahtia keskustanuoria puoluekokouksessa, jotta ydinenergian lisääminen saatiin turvallisesti satamaan eikä venäjä tullut pakolliseksi oppiaineeksi. Takavuosina kepunuoret saivat läpi aloitteen, että viinit pitää saada maitokauppoihin. Demarinuoret sähläsivät kirkkoa eroon valtiosta.

Vihreissä on aina ruikutettu nuoria mukaan, kun puolue on keski-ikäisten naisten hallussa. Heidän puoluekokouksessaan ääneen nousivat nuoret miehet. Jopa siinä määrin, että vanhemmat naiset toivoivat nuorten miesten olevan hiljaa edes yhden siunaaman hetken.

Nuoria ruikutetaan aina mukaan, mutta jos he jotakin oikeasti tekevät, heitä pyydetään olemaan hiljaa.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.