lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Kyllä Brasilia opettaa

21.1.2010 3:00

Eduskunnan pankkivaltuusto eli Suomen Pankkia valvovat kansanedustajat ovat parhaillaan käymässä Brasiliassa, Chilessä ja Kuubassa tutustumassa maiden keskuspankkeihin ja pankkivalvontaan.

Nyt on tammikuun loppu, mutta eduskunnassa on vielä joulutauko, joten kansanedustajat ovat siis lomallaan töissä. Tämä on syytä äänestäjän muistaa. Matka ei ole huviretki.

Matkalla on kaksi keskustalaista kansanedustajaa, Timo Kalli ja Mika Lintilä, kolme kokoomuslaista eli Pekka Ravi, Ben Zyskowicz ja Marja Tiura, demareista itse puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja vasemmistoliitosta Martti Korhonen. Joukkoa johtavat Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen ja johtokunnan jäsen Seppo Honkapohja.

Tässä vaiheessa äänestäjä huolestuu matkan kalleudesta, kun porukkaa on noin paljon. Mutta kannattaa taas muistaa, että hintaa kertyy pitkistä lentomatkoista, joista puolestaan pitää toipua hyvätasoisissa, kirputtomissa hotelleissa. Turha on ketään lähettää kokoushuoneen nurkkaan nuokkumaan.

Matkaohjelma on koottu tasapuolisesti: Kuuba on mukana matkalaisten pyynnöstä, sillä he halusivat käydä jossain vasemmistolaisessakin Latinalaisen Amerikan maassa.

Ohjelma on myös opettavainen, ainakin kotimaan politiikkaa ajatellen.

Brasiliassa on demaripresidentti, joka kiskoi maan suosta, mutta vasta liittouduttuaan talouselämän kanssa. Chilessä on tuore oikeistolainen upporikas presidentti, joka rahoitti kätevästi itse kampanjansa, ei tullut vaalirahasotkuja.

Kuubassa on 78-vuotias presidentti, joka peri vallan isoveljeltään. Hän on nyt 83-vuotiaana maan ainoan puolueen pääsihteeri ja ollut vallan kahvassa vuodesta 1959. Jos varttuneiden miesten charmista puhutaan, niin suomalaiset ovat vielä aloittelijoita.

Parempi siis seitsemän maailmaa nähnyttä kuin seitsemän tynnyrissä kasvanutta kansanedustajaa! Matkalta palaa ajatuksiaan kirkastanut pankkivaltuusto, joka katsoo Suomea ja maailmaa uusin silmin.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.