Lähdesuoja joko on tai ei ole

Kuvittele olevasi virkamies. Näet pomon käyttävän julkista rahaa väärin, vaikkapa omiin lomamatkoihinsa. Kiinni jäämisen pelossa esimies peittelee jälkiään ja määrää dokumentteja salaisiksi. Mitä voit tehdä?

Virallisesti oikein olisi nostaa kissa pöydälle työpaikalla tai kertoa poliisille, koska kyse voi olla rikoksesta.

Kaikki eivät kuitenkaan voi niin tehdä, kun pelkäävät työnsä tai uransa puolesta.

Demokratiassa on onneksi kolmaskin toimintatapa. Pomon kavaluudesta voi vinkata toimittajalle, jolla on oikeus ja velvollisuus salata tietolähteensä. Väärinkäytösten paljastajaa voidaan lähdesuojan ansiosta vain arvailla.

Lähdesuoja on kuitenkin navakassa vastatuulessa. Alun perin sitä halusi rapauttaa ministeriön työryhmä, ja nyt myös poliisi. Suuri osa kansasta taas ei näytä ymmärtävän, mitä sana merkitsee.

"Viimeaikaisessa keskustelussa ovat puurot ja vellit menneet vähän sekaisin", sanoi poliisiylijohtaja Mikko Paatero blogissaan. Hänen mielestään lähdesuojan puolustajat eivät ymmärrä, että salaisia tietoja vuotavat virkamiehet syyllistyvät rikokseen eivätkä ansaitse suojaa.

Perustelussa ei ole varsinaisesti uutta, mutta Paatero todistaa olevansa itse sokea puuron ja vellin eroille.

Paatero tietää, että ilman lähdesuojaa useat rikokset olisivat jääneet paljastumatta. Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon ei olisi kaatunut Watergateen, Soneran johtajat eivät olisi saaneet tuomioita teleurkinnasta, useat EU-varojen puljaukset olisivat pimennossa.

"Kyse on siis siitä, että jos joku – vaikkapa virkamies – syyllistyy rikokseen, sen tutkintaa ei voida vesittää lähdesuojan varjolla. Ei kai tämä ole liikaa vaadittu, vai haluaisitko sinä suojella rikollista", yksinkertaistaa Paatero ja saa pelottavan paljon tukea Facebookin keskustelijoilta.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi