Lautasista ja muista symboleista

Toimittaja Jukka Huusko kirjoitti tässä lehdessä lauantaina, että Euroopassa käydään symbolien sotaa, "valtakamppailua, jossa Euroopan mentaalisen  kartan  rajalinjoja  vedetään uusiksi" (HS 5.12., s. B2). Huuskon lähtökohtina olivat Italian krusifiksikohu ja Sveitsin minareettikielto.

Suomessakin on – sopivasti itsenäisyyspäivän alla ja talvisodan syttymistä muistellessa – käyty ankaraa taistelua, jossa symboleiksi on nostettu eurooppalaisiin illallispöytiin katetut lautaset. Lautaskiista on tietenkin ollut enemmän kuin symbolinen. Siinä on vedelty poliittisen järjestelmämme rajoja uusiksi – muutenkin kuin mentaalisesti. On ihan mahdollista, että 92. itsenäisyyspäivän tienoo nähdään myöhemmin yhtenä tasavallan historian taitekohtana.

Itsenäisyyspäivän vietossa korostuvat aina myös symbolit. Siksi se on hyvä päivä pohtia, millaiset symbolit, julkiset tunnusmerkit tai vertauskuvat, ilmentävät nykyään suomalaista valtiojärjestystä. Tasavallan presidentin virallinen valokuva tai joku Mannerheimin historiallisista päiväkäskyistä on yhä tuttu näky virastojen, koulujen ja muiden julkisten tilojen seinillä.

En yritäkään esittää, että tilalle pitäisi harkitsemattomasti nostaa Herman Van Rompuyn (tai kenenkään muunkaan EU-viskaalin) kuva ja Lissabonin sopimus – tai edes YK:n peruskirjaa tai ihmisoikeusjulistusta. Nehän ovat vain symboleita, joilla ei nyt kerta kaikkiaan kannata sohia toisiaan.

Itsenäisyyspäivänä tuli silti miettineeksi, että pitäisikö meidän kaikkien miettiä, mitä niiden symbolien takana pitäisi olla. Mille pohjalle 2010-luvun demokratia rakentuu – Suomessa, Euroopassa ja maailmassa. Että jospa se mentaalinen kartta on jo muuttunut ratkaisevasti.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi