lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Luonnon armoilla

15.1.2010 3:00

Vuodenvaihteen Apu-lehdessä oli mainio juttu, jossa pohjoisimman Suomen ihmiset ihmettelevät eteläisimmän Suomen ihmisten höpsötyksiä. Inarissa kovasti huvittaa, kun koko maailmaa katsotaan vain Helsingin vinkkelistä.

Avussa luontomies Vesa Luhta kertoo: "Ravintotutkijoiden mukaan hilla on epäekologisempi kuin omena. En voinut sitä mitenkään sulattaa, joten kysyin, mistä se johtuu. No siitä, kun hilla pitää tuoda tuhannen kilometrin päästä Helsinkiin."

"Sekö pittää sinne kuiten saaha?" kysyy poromies Juhani Magga.

Hyvä kysymys. Hyvä kysymys on sekin, mitä liikkuu niiden ravintotutkijoiden päässä, jotka julistavat hillat epäekologisiksi.

Helsinkiläisten mielestä on toki ihan normaalia, että muutaman korttelin päästä saa hillaa Lapista, melonia Brasiliasta, kalaa Vietnamista ja viiniä Uudesta-Seelannista.

Inarin korkeudelta tarkasteltavassa maailmassa tuntuu oudolta, että valtakunnan ykkösuutiseksi kelpaa vesiputken rikkoutuminen Kaivokadulla. Tai että ilmastonmuutosta torjutaan tihentämällä raitiovaunujen vuoroväli muutamaksi minuutiksi.

Helsinkiläisten mielestä taas on tosi tuskastuttavaa, että putkirikkojen takia pitää kiertää parisataa metriä ylimääräistä. Tai että raitiovaunua pitää odottaa yli kymmenen minuuttia.

Jos helsinkiläinen joskus joutuu pois maailmansa keskipisteestä, hän saattaa löytää itsestään pienen inarilaisen: Ihanko todella Suomen pääkaupunki menee sekaisin siitä, että talvella sataa lunta?

Ja kyllä helsinkiläinenkin karaistuu aidoksi pohjoisen eläjäksi heti, kun uutiset kertovat, että Lontoo, Pariisi tai New York ovat lumisateen vuoksi pois tolaltaan: Voi-voi, ne ovat siellä niin luonnosta vieraantuneita!

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.