Martti Luther ja hiihtopummi

Varaton mies saapuu suolle, kääntää sen pelloksi ja rakentaa keskelle suvulle torpan.

Varaton mies menee töihin muutamaksi kuukaudeksi, ottaa loparit ja lentää rahoilla Aasiaan vaeltamaan. Sitten sama uusiksi.

Tässä kaksi suomalaisesta työmoraalista usein hoettua stereotypiaa. Ensimmäisessä ihmisen arvo mitataan työllä. Se on hellittämätöntä luterilaista työmoraalia. Toisessa ihmisen mitta on se, kuinka hauskaa tällä on. Sitä voisi sanoa vaikkapa hiihtopummin työmoraaliksi.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen johtaja Sixten Korkman muistutti heinäkuussa siitä, että nuorille työ ei ole enää elämän tärkein mitta (HS 16. 7.). Se on usein vain tapa rahoittaa asiat, joita aidosti halutaan tehdä.

Tästä manataan esiin pelko luterilaisen moraalin lopusta: Mitä Suomesta olisi tullut, jos Koskelan Jussi olisi lentänyt säästöillään Kanadaan lautailemaan?

Toisen puolen mielestä Koskelan isäntä oli iloton työnarkomaani, jonka Lutherin ideologia tappoi omalle torpan muotoiselle työleirilleen.

Kumpaakaan stereotypiaa ei tietenkään ole koskaan ollut olemassa. Valtaosa on aina elänyt niiden välissä. Kesämökki on duunarinkin pyhättö, ja jo Irwin lauloi työllä ansaitusta Las Palmasin bungalowista.

Nuoriakin hiihtopummi vetää yhteen ja Luther toiseen suuntaan. On helppo ahdistua siitä, ettei tee työtään tarpeeksi hyvin muttei myöskään ehdi pitää tarpeeksi hauskaa. Työssä pitää mieluiten olla kivaa.

Yhä useampi varmasti haluaa elää kuin hiihtopummi, mutta useimmille riittäisi, jos palkatonta vapaata saisi helposti tai töitä voisi järjestellä harrastusten mukaan.

Silloin Aasian vaeltajatkin rakentaisivat talonsa onnellisina.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi