lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Matalaa profiilia, kiitos!

11.5.2009 3:00

Suomalaisten kirkonmiesten kannattaisi näinä päivinä muistaa valtiomiestaidon kaanoniin nykyisin kuuluvia presidentti Mauno Koiviston oppeja – ehkä erityisesti sitä provosoitumista koskevaa.

Viime viikolla keskisuomalainen kirkkoherra pahastui Italian pääministerin suomalaista kirkkoarkkitehtuuria koskevista kommenteista. Hänen mielestään valtiovallan pitäisi vastata Roomaan jotenkin.

Ei maksa vaivaa. Kyseisen italialaisherrasmiehen outoja letkautuksia on vuosien varrelta niin paljon, että uusimmista ei kannata enää edes vaivaantua. Luulenpa, että niihin ei enää kiinnitä liikaa huomiota itse paavikaan.

Tuorein tapaus oli sitä paitsi ilmeisesti ihan puhdasta fabulointia, ja siis niin hölmön oloista, että hölmömmältä tuntuisi vain virallinen loukkaantuminen.

Poliittista pelisilmää voisi suositella myös ortodoksiselle kirkolle. Se on melko kulmikkaasti torjunut helsinkiläisen pastorin itsepintaisen vaatimuksen saada käydä eurovaalikampanjaansa papin asussa. Tästä on syntynyt jo peräti ihmisoikeuskysymys, jota oikeusministeriökin nyt selvittää.

Kinastelu on epäilemättä edennyt julkisuudessa ehdokkaan kampanjasuunnitelmien mukaisesti – ellei peräti ylittänyt ne. Väheksymättä riidan ytimessä olevaa kanonista kiistaa, voisi ajatella, että tämäkin jupakka olisi kirkon taholta voitu hoitaa – Koiviston oppien mukaisesti – hieman matalammalla profiililla.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.