lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Merkillinen Mikkeli

11.9.2009 3:00

Mikään ei synny itsestään vaan yksittäisten ihmisten ideoilla, innolla, tarmolla ja työllä. Pian käynnistyy 15. kerran Mikkelin balettijuhla, jota ei olisi ilman kansainvälisen mikkeliläisyhtiön Ulla ja Hannu Savisaloa. Helsingin Sanomien ex-musiikkiarvostelijan Seppo Heikinheimon ansiosta kapellimestari Valeri Gergijev ja Mariinski-orkesteri tulevat kesästä toiseen Mikkeliin.

Kaupunkiin on saatu sellaisia musiikin ja baletin huippuesiintyjiä, joita ei enää saisi rahallakaan. Heidät on houkuteltu henkilökohtaisilla suhteilla ja hemmoteltu järjestämällä illanviettoa, saunaa, jalkapalloa, linnustusta.

Länsi-Savon päätoimittaja Tapio Honkamaa ideoi päämajakaupunkiin seminaarin, jonne keskellä heleintä heinäkuuta on kahdesti tullut kongressisalillinen väkeä kuuntelemaan huvikseen – mitä ihmettä! – ulko- ja turvallisuuspoliitiikkaa. Työmarkkinoista Mikkelin kesäpäivillä on innostuneesti keskusteltu jo 30 vuotta. Tapahtumiin on saatu politiikan ja talouden huippuvaikuttajia tarjoamalla niin ikään huvitusta ja herkkuja.

Pepita ja Matti Pylkkänen ovat luoneet Tertin kartanosta maan mainion kestipaikan. Anttolanhovi on satsannut ruokaan ja taiteeseen Markus Maulavirran ja Kari Cavénin johdattamina. Makua ja miljöötä löytyy joka puolelta – tosin naismaaherra joutuu virkaikkunasta tuijottamaan Marskin patsaan takapuolta.

Mikkelin ansiota ovat jopa Suomen kaikki EU-komissaarit, mutta ei kahta ilman kolmatta: Erkki Liikanen kehotti jo katselemaan komissaariksi sopivaa mikkeliläistä naista. Siis vaihteeksi naista, mutta vasta Olli Rehnin jälkeen. Mikkelin klubin jäseniksihän naiset eivät pääse.

Kaupungin erityislaatuista brändiä eivät pilaa kuin savolaiset, jotka hangoittelevat intoilijoiden ideoita vastaan. Ei-savolaisten taas pitää ymmärtää, että mikään ei synny itsestään vaan ääneen tuumailemalla.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.