Minareetin varjosta

Aluksi tältä paikalta – näinhän (huonot) saarnat yleensä alkavat – on todettava, että olen Sveitsin minareettikieltoa vastaan. Jos olisin sveitsiläinen, olisin rikkonut äänestyslakkoni ja käynyt pudottamassa vastustavan ääneni uurnaan.

Toisaalta ymmärrän sveitsiläisiä, jos ylipäätään on edes mahdollista ymmärtää toista kansaa ja sen sielua.

Islamin julkinen kuva on kaikkea muuta kuin kaunis: al-Qaida, Taleban, islamistit, terrori-iskut, itsemurhapommit, naisen asema, kivitykset, kunniamurhat – tämän kaiken he tekevät ihan itse, ja kaikkea tätä vyöryy tiedotusvälineistä eteemme lähes päivittäin.

Etenkin herätyskristillinen media taas uutisoi kristittyjen vainoista ja murhista islamilaisissa maissa, joissa uskonnonvapaudesta ei tunnu olevan tietokaan ja kääntymisestä kristityksi rangaistaan kuolemalla.

Miksi mekään olisimme sen suvaitsevaisempia?

Islamin ja islamilaisen maailman tuntemukseni ja ymmärrykseni ovat hävyttömän huonoja, ja sama on varmaan monen muunkin osa. Sen vuoksi yksittäiset uutiset värittävät käsityksiä jopa kohtuuttomasti, ja poikkeuksista tulee sääntö.

Median periaatteenahan on kertoa siitä yhdestä kyttyräselkäisestä, vaikka ympärillä seisoisi sata suoraselkäistä. Sen vuoksi tavallisen ihmisen arki ja ajatukset islamin varjossa jäävät piiloon, mutta hän tuskin on uskon intoa täysi irvihammasterroristi vaan samanlainen pikkusyntinen kuin keskivertosuomalainenkin.

Vauhtiin päästyäni olisin äänestänyt myös huivikieltoa vastaan. Tuominnut yhteisöt, jotka haluavat kieltää työntekijöiltään kaularistit. Ja joidenkin pahastumisesta huolimatta pannut jouluseimet julkisesti esille, vaikka niiden syvin sanoma on silkkaa uskontoa.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi