lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Mistä korvike Thaimaan-lomalle?

31.10.2009 3:00

Pimeys on laskeutunut. Sen lievittäminen vääntelemällä kellonviisareita taaksepäin on kuin ottaisi buranan raivotautiin. Suomen ja varsinkin Etelä-Suomen mustaa talvea vastaan tarvitaan kovempia lääkkeitä.

Moni valitsee Thaimaan.

Thaimaan kutsuminen uudeksi Kanariaksi on vähättelyä, koska kaukomaa on hullaannuttanut niin varttuneet seura- kuin nuoremmat reppumatkailijatkin. Toisin sanoen kaikki. Minustakin Thaimaa on huikea lomapaikka.

Nyt on kuitenkin niin, että suomalaisten on parempi alkaa keksiä muita kaamoksentappotapoja kuin toisella puolella maapalloa piipahtelu. Nykymenohan ei voi jatkua, ilmaston takia. Yhden ihmisen Helsinki–Bangkok-menopaluulennon hiilijälki vastaa melkein kolmen vuoden autolla ajelua.

Toistaiseksi lentelyä rajoittaa ainoastaan hiilipäästöjen herättämä henkilökohtainen huoli, joka kaukomatkailun suosiosta päätellen on suomalaisilla pieni. Tulevaisuudessa stopin pitkille lennoille laittanee lainsäätäjä, jos se löytää jostain rohkeutta tehdä vaikeita päätöksiä.

Tilanne on vaikea. Kunnollista valoa on luvassa joskus neljän kuukauden päästä. Miten tämän kurjuuden kestää? Kiusaus lennähtää Thaimaahan on hirmuinen!

Kysynkin sinulta hyvä lukija: mikä olisi Thaimaan-loman korvaava konsti kaamoksen kumoamiseen?

Ilmasto kiittäisi, jos esimerkiksi sulkeutuisi kotiinsa nauttimaan kotimaisilla marjoilla maustettuja drinkkejä. Vai matkustaisiko junalla Pietariin tai bussilla Puolaan? Mutta olisiko se hauskaa? Voiko mikään virkistää samalla tavalla kuin Siamin armas aurinko?

Sanopa sinä. Sähköpostiosoitteeni on yllä. Kerron ideoista tällä paikalla kahden viikon kuluttua.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.