21.12.2009 3:00
Lokakuussa Helsingin Länsisatamaan purjehti yhdysvaltalainen ohjushävittäjä USS Cole. Laiva herätti kiinnostusta suomalaisissa, koska alus oli joutunut kuuluisan pommi-iskun kohteeksi Jemenissä vuonna 2000.
Helsingistä USS Colen matka jatkui Tallinnaan. Amerikkalaisten merisotilaiden mukaan Suomesta haettiin "oppia Itämeren alueen erikoisuuksista". Selitys sekin.
Brittiläinen Economist-lehti tiesi kertoa, että ohjushävittäjä näyttäytyi Itämerellä Venäjän ja Valko-Venäjän yhteisen suursotaharjoituksen vuoksi.
Helsingissä USS Colen vierailu oli vain kiinnostava kuriositeetti. Tallinnassa laivan vierailu koettiin tärkeänä osoituksena Yhdysvaltojen liittolaisuudesta. Baltit kun ovat tuskailleet, ettei sotilasliitto Nato kykene tarjoamaan Venäjän varalle riittävän konkreettisia ja suunnitelmallisia turvallisuustakuita.
Tällaisia yksityiskohtaisia puolustussitoumuksia ovat vastustaneet Naton isot eurooppalaiset jäsenet, kuten Saksa, Italia ja Ranska. Ne eivät halua ärsyttää Venäjää, jonka kanssa muun muassa Saksa rakentaa kaasuputkea ja Ranska on tekemässä historiallisen sotalaivakaupan.
Vastapainoksi Baltian maat ovat yrittäneet hakeutua yhä aktiivisemmin Yhdysvaltojen huomaan.
Viikko sitten Latviassa tavanneet Baltian puolustusministerit julistivat kilvan tukeaan Yhdysvaltojen joukkojen määrän kasvattamiselle Afganistanissa.
Samaan hengenvetoon ministerit korostivat, että turvallisuusyhteistyö vahvistuu Yhdysvaltojen kanssa. Se tarkoittaisi ensimmäisiä yhteisiä sotaharjoituksia Baltian maaperällä. Natokin mainittiin – sivulauseessa.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi