11.8.2010 3:00
Suomalaisten yleisurheilun EM-kisat Barcelonassa sujuivat jo rutiinilla: kovat odotukset, surkeat tulokset ja synkät selitykset.
Kuvio on sama lajista riippumatta: Ensin totiset urheilupamput uhoavat mitaleista ja kansallisesta kunniasta. Kun mitaleita ei tule, totisuus vaihtuu synkistelyksi, jota jatkuu pari viikkoa.
Jäyhä meno antaa huippu-urheilusta vähintäänkin kummallisen kuvan. Liikunnan riemu on kaukana, kun mäkihyppääjä äyskii kameralle ja synkkä urheilupamppu paketoi selitykseksi kiusallisia yksityiskohtia hyppääjän nivusista. Viihteeksikin tällainen meno on surkeaa.
Suohon vajonnutta Suomen huippu-urheilua järjestellään nyt komiteatöinä uusiksi. Panoksia lisätään esimerkiksi nuorten valmennukseen. Urheiluväki pelkää veikkausmiljooniensa puolesta, jos mitaleja ei tule.
Mutta miksi julkista rahaa oikeastaan pitää syytää huippu-urheiluun, jossa olympiaideaali on sutattu mainostajien, lääketehtailijoiden ja pohattakiekkoilijoiden pelikentäksi? PR-aseenakin urheilu on huono: Nokian ja EU:n Suomea ei tarvitse juosta maailmankartalle.
Yhtä
matkaa urheilumenestyksen kanssa on romahtanut suomalaisten kunto. Työryhmäkin perusteli huippu-urheilun merkitystä muun muassa sillä, että huipulta voisi antaa liikkumisen mallia löhö-Suomelle. Varsinkin nuorilla urheilu häviää helposti viihteelle. Muutos tähän olisi synkkää mitalipeliä parempaa rahankäyttöä.
Rapakuntoista nuorta iloisen olympiahyppääjän hyvä meininki näet voisi jopa kannustaa liikkumaan.
Helpoin tapa tappaa innostus on marssittaa esille mitalihimosta pimahtanut urheilupamppu.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi