Nyt karpaloon!

Minkähän takia Italiassa lauletaan, että O sole mio ja Suomessa että Oi maamme Suomi? Minkä takia Italiassa on aurinkoa ja täällä turvetta, kihokkeja ja silmäkkeitä?

Sanotaan vaikka, että kevätkarpaloiden takia. Niiden aika on nyt. Ei muuta kuin pitkävartiset saappaat jalkaan, kartta ja kompassi taskuun ja suunta kohti suo-maalaisuuden ydintä.

Metsän vaihtumisen suoksi huomaa tavallisesti jo matkan päästä: koivut ja männyt käyvät mataliksi ennen kuin loppuvat kokonaan.

Saattaapa tarkka silmä erottaa kituliaiden puiden juurelta ikään kuin pikkusikarin tuhkaa. Teerikö siihen on kikkaroitaan jättänyt vai metso? Entä ovatko soineet vai vain syöneet?

Keväällä moni suo on jo lumeton, mutta syvemmällä on routaa. Saappaan terän ympärillä nuljuaa tumma sammaleinen vesi, mutta alla kantaa vielä jää. Tämä tuo kevätkarpaloiden etsiskelyyn oman jännityksensä. Antaako routa sittenkin periksi, kuinka syvälle jalka putoaa ja pitääkö ehkä heittäytyä hätäpäissään selälleen taaksepäin niin kuin huonoilla pilkkijäillä? Niin, ja sattuivatko muuten ehjät saappaat jalkaan?

Märällä suolla on melkein aina karpalonlehtiä ja ohuita varsia kuin eläimen turkkia. Marjoja varsissa ei kuitenkaan välttämättä kasva ja jos kasvaakin, ne saattavat olla pilalla, mikä kuivunut, mikä mädäntynyt.

Parhaimmillaan mättäällä lepää verenkarvainen himmeä helmi. Se on menettänyt talven pakkasissa kirpeimmän teränsä. Tilalle on tullut imelyyttä, sokeria. Kun lumi sitten on sulanut ja aurinko päässyt lämmittämään, kuoren sisällä on alkanut käyminen.

Niin karpalo, syksyn hapan marja, saa hienon viinimäisen arominsa, ja siksi Suomi on Suo-mi.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi