Pakolaisten ahdinko

Liettualainen Juozas Aleksynas tappoi juutalaisia vapaaehtoisena Natsi-Saksan joukoissa toisen maailmansodan aikana. "Ammuimme lapsia, jotka olivat kaivannossa. Heidät piti ampua hengiltä, jotta eivät tukehtuisi kuoliaiksi", vanhus kuvaili Yle Teeman esittämässä Kuolemanpartiot-dokumentissa. Aihetta käsitteleviä ohjelmia on hiljan esitetty lukuisia.

Miten oli mahdollista, että lähes koko Euroopan juutalaisväestö jäi natsien käsiin? Miten saksalaiset kykenivät sulkemaan yli miljoona ihmistä yksistään Auschwitzin piikkilankojen sisälle murhattaviksi?

Varoittavia merkkejä oli ollut jo vuosia ennen sotaa. Saksan ja Itävallan juutalaisiin kohdistuneen väkivaltaisen kristalliyön jälkeen, marraskuussa 1938, Helsingin Sanomat kirjoitti pääkirjoituksessaan tilanteesta:

"Vähintäkään epäselvyyttä ei ole sille, että kolmas valtakunta tahtoo riistää juutalaiselta väestöltä elämiseen mahdollisuudet, niin aineelliset kuin henkisetkin, ja kokonaan tuhota rajojensa sisältä juutalaisuuden."

Kahta kuukautta myöhemmin Adolf Hitler ilmoitti Saksan valtiopäiville, että maailmansota merkitsee "juutalaisen rodun tuhoamista Euroopasta".

Miksi Saksan ja Itävallan juutalaiset eivät olleet paenneet? Sotahan ei ollut vielä edes alkanut.

Kesäkuussa 1938 Ranskan Évianissa järjestettyyn pakolaisasioiden konferenssiin oli osallistunut 32 maata, jotka eivät olleet kyenneet muotoilemaan edes julkislausumaa juutalaisten avustamisesta. Yksikään maa ei ollut halukas avaamaan porttejaan suurelle määrälle pakolaisia, eivät edes Yhdysvallat tai Britannia.

Auschwitzin vankien vapauttamisesta tuli viime viikolla 65 vuotta. Sinä aikana maailma ei ole kyennyt pääsemään eroon vähemmistöjen vainoamisesta – eikä sokeudesta pakolaisten ahdingolle.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi