lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Pakotettu autoilemaan

17.11.2009 3:00

Tihkuisena maanantaiaamuna E-paikallisjuna on myöhässä viisi minuuttia, kertoo puoliksi rikkinäinen ilmoitustaulu. Taas.

Hetken kuluttua taululla lukee, että juna onkin peruttu, seuraava juna Helsinkiin lähtee vartin kuluttua. Paitsi että ei lähde, vaan viisi minuuttia myöhässä sekin.

Muutamaa aamua myöhemmin seudun junaliikenne on täydessä kaaoksessa syyssään vuoksi, normaaliin puolen tunnin matkaan tuhraantuu puolitoista tuntia. Ja vaikka myöhästymiset sitä seuraavalla viikolla ovatkin pienempiä, myöhästyn töistä kuitenkin kaksi kertaa.

Sama tilanne paikallisbusseissa, aikataulu pettää vähintään joka neljännellä vuorolla. Juuri syksyllä lakkautettiin kaikki vakiobussilinjani sunnuntaivuorot.

Vaikka joukkoliikenteen laatu vain heikkenee, Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä aikoo nostaa arvo- ja kausilippujen hintoja taas ensi vuoden alussa. Siis samalla kun muut hinnat nyt taantumassa laskevat, kaupungit korottavat julkisen liikenteen taksoja!

Yrittävätkö ne väen vängällä pakottaa meidät käyttämään yksityisautoja?

Toki päättäjät suunnittelevat seudulle ruuhkamaksuja yksityisautoille – mutta ruuhkamaksut toteutuvat vasta suuren väännön jälkeen, jos koskaan. Esimerkiksi Lontoossa joutuu jo nyt pulittamaan yli kymmenen euroa päästäkseen autolla keskustaan. Jalankulkijat kiittelevät väljää keskustaa, pyöräily on lisääntynyt.

Jos liikenteen päästöjä halutaan oikeasti vähentää, pitäisi joukkoliikenteen käyttämiseen kannustaa verovaroin liikennettä kehittämällä. Meillä toimitaan täysin päinvastoin: maksujen korotuksilla matkustajia kaikkoaa ja yksityisautoilu käy kannattavammaksi.

Siis: miksi kulkisin enää julkisilla, kun laatu heikkenee, hinnat nousevat ja henkilöautojen verot laskevat?

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.