Palikoiden järjestys

Viime päivinä Suomessa on kiistelty siitä, mikä on veroelvytyksen osuus hallituksen kokonaiselvytyksestä. Prosentit ovat heitelleet väittelijästä riippuen 15:n ja 85:n välillä.

No mitä väliä – eikö pääasia ole, että elvytetään?

On sillä väliä. Opposition ja joidenkin asiantuntijoidenkin mukaan veronkevennykset eivät ole elvytystä ensinkään vaan puhdasta rakennepolitiikkaa.

Suhdannepolitiikka tarkoittaa hidastustöyssyjen tai kiihdytyskaistojen rakentamista silloin, kun taloudessa menee liian hiljaa tai liian lujaa. Suhdannepolitiikan jälkeen naksautetaan taas vakionopeudensäädin päälle.

Rakennepolitiikalla hallitus puolestaan yrittää vääntää yhteiskuntaa pysyvästi toiseen asentoon, esimerkiksi saada suomalaiset työskentelemään pidempään.

Opposition mielestä pysyvät veronkevennykset ovat juuri tällaista rakennepolitiikkaa.

Kiistely siitä, mikä on oikeaa elvytystä ja mikä ei, on vienyt huomion pohdinnalta, mikä on järkevää rakennepolitiikkaa.

Talousjärjestö OECD:n Suomen maaraporteista vastaava pomo huomautti HS:ssä taannoin, etteivät Suomen veronkevennykset kyllä mitään rakennepolitiikkaa ole. Logiikka kulkee niin, että jos veronkevennys annetaan kaikille, niin mikä rakenne siinä muka muuttuu. Verotuksen taso laskee, mutta palikat ovat samassa järjestyksessä kuin ennenkin.

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok) tietysti sanoo, että no kannustaahan kevyempi palkkaverotus tekemään enemmän töitä. Harmi vain, ettei tutkimuksista juuri löydy todisteita, että tuloverotuksen muutokset kauheasti vaikuttaisivat ihmisten työhaluihin, etenkään hyvin tienaavilla.

Kaiken huipuksi hallitus on keventänyt myös eläkeläisten verotusta, mikä ainakaan ei edistä tavoitetta pidentää työuria. Aikaisemminhan ajateltiin, että eläkkeellä kiristyvä verotus voisi pitää ihmiset pidempään työelämän puolella.

Elvytyskeskustelun keskellä kannattaisi siis uhrata muutama ajatus sillekin, miten ja kenen verotusta kevennetään, kun sitä joka tapauksessa tehdään.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi