Paljonko on paljon?

Olin jokin aika sitten Meilahden sairaalassa operaatiossa. Juuri ennen kuin taju meni, kysyin lääkäriltä, mitä kaikki tämä maksaisi yksityisessä sairaalassa. Lääkäri mietti hetken ja ilmoitti: "Ainakin 12 000 euroa."

Tuli tunne, että nyt sain verorahoilleni vastinetta.

Keskivertosuomalaiset ovat tunnollisia veronmaksajia, ja verokikkailusta on innostunut lähinnä pääomatuloja nauttiva rikkain väestönosa. Keskiluokka tekee kovasti töitä ja maksaa kymmenyksensä valtiolle, sillä se luottaa, että rahat käytetään järkevästi – terveydenhuoltoon, kouluihin, kirjastoihin ja päiväkoteihin.

Suomi ja keskiluokka ovat vaurastuneet samaa tahtia, ja matkan varrella meistä on tullut yhä vaativampia. Haluamme, että lapsemme opettelevat lukemaan pienissä kouluissa tuossa kulman takana, kirjastoon pitää päästä kävellen, eikä päiväkodissa saa olla tungosta. Hyviä, järkeviä tavoitteita kaikki.

Valitettavasti kaikkea emme voi saada. Syykin on selvä: väestö ikääntyy ja tarvitsee yhä enemmän yhteiskunnan järjestämiä palveluita, ja samalla työssä käyvien veronmaksajien suhteellinen osuus pienenee.

Jostain pitää luopua, ja edessä on kovia kiistoja.

Meillä veronmaksajilla on oikeus osallistua keskusteluun. Poliitikkojen velvollisuus on esittää meille selkeitä vaihtoehtoja. Keskustelua voisi helpottaa, jos tietäisi, mitä palvelut todellisuudessa maksavat. Espoossa päiväkotilaskuihin tuli helmikuun alussa uusi rivi, jossa kerrotaan, että asukas maksaa yhden lapsen hoidosta 230 euroa kuukaudessa, mutta kaupungille hoidon järjestäminen maksaa 1 076 euroa.

Tätähän pitää laajentaa: mitä todellisuudessa maksaa kirjan lainaaminen? Entä pääsylippu uuteen Musiikkitaloon? Luistinradan auraaminen meren jäälle tai ratikkamatka Meilahdesta keskustaan? Ja sitten vain kaikki keskustelemaan!

Kaupunki A 11

Helsinki saattaa lisätä päivähoitolaskuihin kokonaishinnan.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi