28.6.2009 3:00
Ulkomaansivuilla oli tiistaina (HS 23.6.) pysähdyttävä piirros Gorgereista, valiosotilaista, jotka on risteytetty gorilloista ja mustista afrikkalaisista.
Piirroksessa Gorgerit kiikaroivat vihollista II maailmansodan aikaisissa Saksan armeijan asepuvuissa.
Gorgerit taistelevat "hyvien" puolella saksalaisissa Stahlfront -tieteiskirjoissa (Teräsrintama).
Kustantajansa Hansjoachim Berntin mukaan sarja on "ehdottomasti etäällä vasemmalta, mutta pysyy erillään natsismista ja uusnatsismista". Kotimaassaan Saksassa yhdistelmä on osoittautunut sen verran hankalaksi, että kirjat on asetettu markkinointikieltoon, HS:n Berliinin-kirjeenvaihtaja Ilkka Ahtiainen raportoi. Kiellon perusteena on sarjan väkivaltainen, rasistinen ja äärioikeistolaiseksi miellettävä aines, kirjoituksessa kerrotaan.
Hmm. Ehdottomasti etäällä vasemmalta, mutta pysyy erillään natsismista ja uusnatsismista? Olisiko Teräsrintamaa perusteltua kutsua – jo ihan asevelihengessä – perussaksalaiseksi kirjallisuudeksi?
Saksassa perussaksalainen kirjallisuus on markkinointikiellossa. Suomessa perussuomalaista kirjallisuutta sen sijaan julkaistaan maan arvovaltaisimpiin kuuluvilla foorumeilla, eduskunnan pöytäkirjoissa.
"Kysyn, onko pelättävissä, että maailmalla aletaan esittämään vaatimuksia siitä, että ihmisen on saatava avioitua esimerkiksi rakastamansa hauvelin kanssa?", kirjattiin toukokuussa pöytäkirjoihin osana homoparien adoptio-oikeuskeskustelua kansanedustaja Pentti Oinosen (ps) kuuluisa koiramonologi.
Ettei vain tähän ollut Gorgeri haudattuna? Siinä on yltiöliberaaleilla ehdokkailla pitelemistä, kun vaalikentillä lahkeissa louskuttaa tiuskea suomenpystykorva ellei peräti ehta pystypersu.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi