1.6.2010 3:00
Suomen evankelisluterilaisen kirkon uusi arkkipiispa Kari Mäkinen on tänään tiistaina ensimmäistä päivää virassaan.
Helpompiakin aikoja aloittaa on ollut. Mäkinen päässee heti vastaamaan uteluihin kirkkoa kevään mittaan kuohuttaneista kohuista. On iänikuista jäsenkatoa, oman piispansa nimittänyttä Luther-säätiötä ja kohua kirkon sisällä tapahtuneesta lasten hyväksikäytöstä.
Ensimmäisen erävoittonsa Mäkinen otti viime viikolla jo ennen virkaanastumistaan, kun hän sai torpattua peruspalveluministeri Paula Risikon (kok) aikeet velvoittaa papit kertomaan ripissä tietoonsa tulleista hyväksikäyttötapauksista.
Erävoittonsa jälkeen Mäkinen perusteli Helsingin Sanomille kirkon ripustautumista rippisalaisuuteen sillä, että ripissä ja salaamisessa on kyse "kirkon sisäisiä kysymyksiä koskevasta toimituksesta".
Kirkon ja valtion tiivistä suhdetta hän osasi jo katsoa täysin vastakkaiselta kannalta. Esimerkiksi kirkon verotusoikeuteen ei Mäkisen mukaan voi kajota, sillä "pyhän ulottuvuutta" ei voi yksityistää osiin yhteiskunnasta.
Uuden arkkipiispan kaksoisajattelussa kirkko tuntuu olevan olennainen osa yhteiskuntaa etenkin silloin, kun pohditaan, kuuluuko kirkon saada osuutensa yhteisöveroista tai pitääkö kirkon saada käyttää verottajaa jäsenmaksujensa perimiseen.
Kun tulee puhe kirkon sisällä tapahtuvista tai kirkon tietoon tulleista lastensuojelurikoksista ja syyllisten kiinnisaamisesta, pyhät on jo yksityistetty.
Monet kirkolliset herrat, mukaan lukien Mäkisen edeltäjä arkkipiispa Jukka Paarma, ovat julistaneet, ettei rippisalaisuutta kannata purkaa, koska lasten hyväksikäyttäjät kertovat papeille tekosistaan ilmeisen harvoin. Totta on toki sekin, ettei rippisalaisuuden poistaminen poistaisi maailmasta pedofiliaa.
Rippisalaisuuden mahdollista purkamista ei tulisikaan rajoittaa pelkkiin lastensuojelurikoksiin. Papit pitäisi velvoittaa ilmoittamaan kaikki ripissä tunnustetut rikokset poliisille.
Muuten kirkko ei pelkästään yksityistä itseään yhteiskunnan ulkopuolelle, vaan lisäksi asettuu sen yläpuolelle.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi