Roskavuorten nujertamat

Olen sukupolvea, jolle jätteistä tulee huono omatunto. Meille tehtiin selväksi jo ala-asteella, ettei tavara katoa. Muoviksi muutettu öljy on kaatopaikalla ikuisesti. Samoin käy purukumille, liian pienille tennareille ja karkkipapereille.

Ruokalassa lautanen kaavittiin nuolijalla biojäteastiaan, jonka jokainen koululainen vuorollaan raahasi pihan perälle kompostiin.

Silloin vielä uskottiin, että komposti paranee hämmentämällä. Hajumuistot alleviivasivat asiaa: kaikesta tulee jätettä, joka ei katoa silmät sulkemalla.

Jäteahdistus on jatkunut aikuisiällä. Jossain vaiheessa kynnyskysymykseksi nousivat rikkinäiset sukat ja alusvaatteet. Niitä ei voinut kierrättää, muttei oikein heittää roskiinkaan. Energiajae pelasti yöunet. Vaatteet palavat yhdessä muovin kanssa.

HS:n sivuilla ja mielipidepalstalla on käyty kiivasta jätekeskustelua. Helsingin ympäristöpalvelut myönsi (HS 31. 7.), että kierrätyspisteiden järjestämisessä "ollaan monta vuotta myöhässä". Ihmiset joutuvat kantamaan jätteitään kilometritolkulla. Kierrätys sopii joidenkin mielestä huonosti kaupunkimiljööseen, ja jätepisteille on ollut vaikea löytää tilaa.

Ehkä Helsinki luulee, että sen asukkaat korjaavat vanhan, polttavat pahvit ja tekevät peltipurkeista kukkaruukkuja. Näinhän se olisi ideaalissa tapauksessa.

Totuus on toinen. Ruokaakin menee roskiin aivan liikaa. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) mukaan jopa puolet syömäkelpoisesta ruoasta häviää matkalla pellolta pöytään.

Kotona ruokajätettä syntyy 20–80 kiloa vuodessa henkeä kohden. Tarkka määrä selviää vuoden lopussa, kun MTT julkaisee ensimmäisen suomalaisen tutkimuksen 300 kodin ja kymmenien yritysten ruoantähteistä.

Ala-asteen opeista on kulunut 20 vuotta. Olisi hienoa, jos ahdistus alkaisi jo helpottaa.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi