lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Sankarin hermo petti

30.6.2009 3:00

Sisäisen sankaruuden konsultin Jari Sarasvuon sisäinen sankari on alkanut murentua. Sarasvuo vuodatti koko lehdistöä kohtaan tuntemansa tuskan lauantain Aamulehdessä lähes sivunkokoisessa kirjoituksessa.

Siitäkös netin kommentaattorit ovat pillastuneet.

Sarasvuo on entinen toimittaja, joka on tuotteistanut itsensä julkisuuden avulla ja tehnyt sillä paljon rahaa.

Hän tuli tunnetuksi viime vuosikymmenellä sensaatiohakuisesta Hyvät, pahat ja rumat -ohjelmasta, jossa mikään ei ollut pyhää. Sen jälkeen hän on muun muassa esiintynyt tosi-tv:ssä ja kirjoittanut Huomiotalous-kirjan medianäkyvyyden merkityksestä.

Lauantain kirjoituksessa Sarasvuo valittelee olevansa itse riiston ja rahanteon kohde, koska juorulehdistö kirjoittaa hänen ja hiihtäjä Virpi Kuitusen suhteesta.

Mitä tähän sanoisi entinen HPR:n toimittaja Sarasvuo? Hän hirnuisi tunnepitoiselle kirjoitukselle, rutistaisi sen suorassa lähetyksessä nyrkkiinsä ja heittäisi mytyllä studioon pystytettyä pahvi-Sarasvuota.

Julkkikset vetävät roolia, jonka he ovat julkisuutta varten rakentaneet. Kun julkisuus sitten väistämättä alkaa elää omaa elämäänsä, julkkis loukkaantuu.

Sarasvuon tavoin pääministeri Matti Vanhanenkin (kesk) sai ennen avioeroaan paistatella myönteisessä julkisuudessa kyläjuhlilla ja kissanristiäisissä. Sitten tuli avioero ja onnellisen kepulaisuuden kulissit pettivät. Samoin petti hermo julkisuuden kanssa.

Nämä kaksi herraa ovat koulukirjaesimerkkejä siitä, miten ei kannata toimia, jos haluaa julkisuudesta pois.

Kun julkisivu alkaa säröillä, viisainta on laskea kymmeneen. Hömppä vaipuu unholaan parhaiten niin, että uutisoinnin kohde ei ala valitella kohtaloaan.

Sen Sarasvuokin varmasti tietää.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.