10.2.2010 3:00
Jokaisella sukupolvella on oikeus arvioida edellisen sukupolven tekemisiä. Ei maailma muuten kehity.
Sääli vain, että eläkeongelmien kasautuessa keskustelu on juuttunut asemasodaksi, jossa vastakkain ajautuneet sukupolvet heittelevät viikosta toiseen poteroistaan samoja väitteitä, jopa samoin sanoin.
Kolmikymppisten mielestä suuret ikäluokat ovat kahmineet itselleen virat ja edut, ovat tulppana työelämässä ja jättävät lapsilleen vain maksut ja roskat.
Vanhat pitävät nuoria hemmoteltuina ruikuttajina, jotka haluavat kaiken heti. Ei ennen ollut hedelmiä eikä hammashoitoa. Piti vain pärjätä.
Samanlaista sanaharkkaa käydään kaikissa maissa, joissa sodan päättyminen nosti syntyvyyttä ja sai aikaan väestöllisiä vääristymiä.
Pari viikkoa sitten keskusteluun tuli säpinää, kun brittikirjailija Martin Amis sanoi, että yksikään yhteiskunta ei kestä pian hyökyvää harmaata tsunamia. Jo kymmenen vuoden kuluttua edessä saattaa olla sisällissota, kun etujaan varjelevat sukupolvet ottavat tosissaan yhteen. Ratkaisuksi räävitön kirjailija ehdotti yleisiä eutanasiakojuja, joissa ikäihmiset saisivat martinilasillisen jälkeen päättää päivänsä tyylikkäästi.
Seurauksena oli melkoinen meteli. Sekä tulpat että tulppien taakse jääneet suuttuivat.
Satiiri ei sovi sukupolvikeskusteluun. Sen kuuluu olla tosikkomaista ja ikävystyttävää.
Toisaalta kuusikymppinen kirjailija sai lausunnoillaan uudelle romaanilleen juuri niin paljon huomiota kuin hän ahneena paskiaisena oli arvellutkin saavansa.
Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi