Sukupolvien sopimus purkautuu

Tänä keväänä tehdään tai ollaan tekemättä päätöksiä, jotka vaikuttavat ratkaisevasti siihen, voimmeko pitää kiinni sukupolvien välisestä sopimuksesta oikeudenmukaisesta taakanjaosta 2020-luvulla.

Näin sanoi pääministeri Matti Vanhanen (kesk) eduskunnassa helmikuussa.

Myöhäistä. Sukupolvien välinen sopimus purkautuu Suomessa kiihtyvällä vauhdilla.

Sukupolvien välinen hiljainen sopimus tarkoittaa sitä, että vanhemmat pitävät huolta lapsistaan ja pyrkivät kaikin tavoin siihen, että lapsilla menisi paremmin kuin heillä itsellään.

Kun aika kuluu, lasten vuoro on huolehtia vanhemmistaan ja odottaa, että heidän lapsensa jatkavat ketjua.

Sukupolvien väliseen sopimukseen kuuluu myös se, että halu huolehtia lapsista ja vanhuksista ei rajoitu vain omiin sukulaisiin, vaan on laajempi.

Tämä kuvio hajoaa koko maailmassa siihen, että ikäluokkien välillä on rajuja koko- ja tuloeroja.

Ovat kuuluisat suuret ikäluokat, jotka ponnistivat kurjista oloista vakaan työsuhteen ja inflaation tuella omistusasunnon, kesämökin, auton, veneen ja sijoitusvarallisuuden omistajiksi.

Ja ovat heidän jälkeensä tulleet pienet ikäluokat, jotka eivät enää ymmärrä, mikä heidän osuutensa sukupolvisopimuksessa on.

He perivät maan, jos jaksavat odottaa, mutta ennemmin he ottaisivat vakituisen työpaikan ja kartuttaisivat itse omaisuutensa.

Heidän tulevia etujaan heikennetään koko ajan, koska eihän heitä kukaan puolusta – puolueet ja etujärjestöt puhuvat heidän päittensä yli. Nyt käsillä on työurien pidentäminen, joka ehtii hyvin koskea heitä, mutta ei tietenkään suuria ikäluokkia.

Ei ihme, että sukupolvisopimuksesta kiinni pitäminen alkaa horjua.

Se johtaa säälimättömyyteen – puolin ja toisin. Vain sellaisessa yhteiskunnassa joku ilkeää ehdottaa, että vanhukset kirjoittaisivat hoitotestamentteja, kun heidän kaksi viimeistä elinvuottaan tulevat niin mahdottoman kalliiksi.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi