lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Suomi on kova maa, osoitti Hus

14.10.2009 3:00

Kuulen usein korvissani ystävän sanat: "Suomi on kova maa." Hän on asunut suurimman osan elämästään muualla, hänellä on vertailupohjaa.

Sanat palasivat mieleen taas maanantaina, kun Hus lopulta ilmoitti lakkauttavansa Tammisaaren synnytysosaston. Husin vahvasti miesvaltainen johto ohitti tyystin Tammisaaressa synnyttäneiden ja siellä vuosikausia työskennelleiden lääkäreiden ja kätilöiden mielipiteet.

Olen synnyttänyt kaksi heti syntymänsä jälkeen teho-osastolle joutunutta lasta.

Esikoinen pääsi maailmaan Tammisaaressa, koska hänen vanhempansa halusivat rauhallisen synnytyksen ja vaihtoehto oli olemassa. Myös omaksi onnekseen hän syntyi Tammisaaressa. Kun vauva oli tehohoidossa, kaikille oli itsestään selvää, että koko perhe jää sairaalaan. Hoitotoimenpiteet ehdittiin selittää asiakkaille juurta jaksain, olo oli turvallinen.

Nuorimmainen syntyi Espoon Jorvissa. Samana päivänä kun hänet oli saatu teho-osastolle, vanhemmat hätisteltiin kotiin. "Teillähän on kokemusta, olette jo esikoisen kanssa kokeneet saman", hoitaja sanoi.

Sen jälkeen ajoimme viikon ajan kodin ja sairaalan väliä. Sairaanhoitajat vaihtuivat ja lähes joka kerralla saimme selittää, minkä vauvan vanhempia olemme.

Miksikö Suomi on ystävän mielestä kova maa? Muun muassa siksi, että täällä ovat taloudelliset arvot huomattavasti tärkeämpiä kuin muualla.

Syntyvän lapsen ja synnyttäjän kannalta Tammisaari on ehdottomasti suomalaisten synnytyssairaaloiden eliittiä. Mutta Husia ajoikin päätökseensä kova talouden tehostamisen tarve.

Ja olisiko taustalla myös kova kateus siitä, että asiansa hyvin hoitanut kielivähemmistö saa käyttää pehmeämpien arvojen palveluja, siis suomalaisittain huuhaata?

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.