lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Suosta ei nousta tukasta vetämällä

5.5.2009 3:00

Muistatteko vielä Karl Friedrich Hieronymus von Münchhausenin?

Hän oli se saksalainen aatelinen, jonka kuuluisimpia urotekoja oli itsensä ja hevosensa kiskominen suosta omista hiuksistaan nostamalla.

Suomalaista versiota paroni von Münchausenin seikkailuista voi seurata metsäalalla. Metsäyhtiöiden odotetaan vetävän itse itsensä kuiville keittämästään (sellu)liemestä.

Vaikka kilpailu on jo auttamattomasti hävitty nopeammin kasvavan puun maille, päättäjät lupailevat teollisuudelle yhä kaikenlaista veronmaksajien tukea.

Nyt on väläytelty ainakin halvempaa energiaa ja puuta, kenties ydinvoimaloitakin – lisäksi ala saa valtion budjetista satoja miljoonia euroja vuosittain.

Pääministeri Matti Vanhanen kertoi vappublogissaan, että hallitus tapaa alan edustajat lähitulevaisuudessa: "Silloin selviävät tarkemmin teollisuuden toiveet laajan tarvittavan toimenpidekokonaisuuden osalta."

Kuinka paljon uutta voi syntyä, jos toteutetaan aina vain niiden toiveita, jotka ovat nykykriisin rakentaneet?

Toivoa sopii, että hallitus vihdoinkin alkaisi kuulla muutakin kuin massateollisuutta ja nähdä metsässä muitakin kuin massa-arvoja.

Mallia alan kehittämiseen voitaisiin ottaa muista Pohjoismaista. Tanskakin, jonka maa-alasta vain kymmenesosa on metsää, loistaa maailmalla puudesignillaan – joka valmistetaan suomalaisesta raaka-aineesta.

Ruotsissa teollisuus ei ole tukiaisia haikaillut. Yhtiöt ovat lähtökohtaisesti ruotsalaisia, kannattavuus on ollut kokoa tärkeämpää. Ikea olisi meillä sula mahdottomuus – huonekalut ja kuluttajatuotteet, mitä pikkupiiperrystä!

Von Münchausen sopisi metsäpäättäjien keskustelupöytiin myös hyvässä. Hänellä oli ainakin mielikuvitusta.

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.