lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
VÄLIHUOMIO

Tervehtimisen tuska

1.5.2009 3:00

Tällä viikolla olen enimmäkseen miettinyt tervehtimistä.

Mikäli edellinen lause tuo mieleenne edesmenneen brittiläisen The Fast Show -sketsisarjan erikoista ruokavaliota noudattaneen Jessen, se ei ole sattumaa.

Karjasuojan kaltaisessa kyhäelmässä majaillut Jesse vaikutti erakolta. Erakoille omituisuus ja epäsosiaalisuus sallitaan – ehkä he juuri siksi ovat valinneet vapaaehtoisen eristyksen. Meidän muiden sen sijaan pitäisi tulla toimeen toistemme kanssa. Ja yksi tämän toimeen tulemisen alkeellisimmista osoituksista on tervehtiminen.

En pidä itseäni epäsosiaalisena, ja kuitenkin kadulla vastaani kävelee lähes päivittäin ihmisiä, jotka tunnen jostakin yhteydestä, mutta joita en tervehdi. Ja miksi en? Koska hekään eivät tervehdi minua!

Lontoossa ventovieraat tervehtivät sitä, jonka paikka on heidän vieressään teatterissa. Roomassa huikataan buona serat ravintolassa naapuripöytään istuville.

Helsinki taas on niin pieni kaupunki, että keskustassa törmää vähän väliä puolituttuihin, tuttuihin, ystäviin, jopa perheenjäseniin.

Olisiko töykeän tervehtimättömyyden syy siis jo puhjennut rasitusvamma tai huoli siitä, että jos alkaa moikkailla kerran tai kaksi tapaamiaan tyyppejä, joutuu pian tervehtimään kaikkia muitakin?

Vai sittenkin häpeä: jos tuo ei muistakaan minua? Eikö tervehdykseen muka voi vastata, vaikka ei olisikaan varma siitä, ketä tervehtii?

Olisiko syynä ujous tai arkuus tehdä itsestään numero (sanomalla 'hei'!) ja rikkoa tervehdyksellään toisen reviiri? Huono kasvomuisti?? Likinäköisyys???

Vai sittenkin silkka huono käytös?

En lupaa tehdä parannusta. Saatan vastakin nähdä kadulla puolitutun ja olla kuin en olisikaan.

Jos te kuitenkin tervehditte minua, lupaan tervehtiä takaisin!

Helsingin Sanomat | hs.kotimaa@sanoma.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.